Tunnelma oli jo vahvasti läsnä pari viikkoa sitten kaupungilla. Näihin asioihin kiinnitin huomiota:

• Tosi moni käytti hyvin puuterista tuoksua. Haistoin useita eri hajuvesiä kadulla ja niissä kaikissa oli sama fiilis, pehmeä ja hempeä. Ja kerran haistoin myös Chanelin Chancea. Tuli nuoruus ja eräs erityinen bilekesä mieleen.

• Helsinkiläisillä oli askeleissaan jo arjen vauhti. Turistit erottuivat joukosta ennen kaikkea verkkaisen kävelyvauhtinsa paljastamina.

• Sneakerinat näyttivät yhtäkkiä katukuvassa aika kivoilta, vaikka olen karsastanut kyseistä kenkämallia somessa ja muotilehdissä.

Luettua

Mark Kurlanskyn Salt (joka on itse asiassa jo aika vanha kirja) oli hetken aikaa kirjasomekuplani The Ilmiö. Tuntui siltä, että ihan kaikki lukivat tätä suolan historiasta kertovaa kirjaa. Totesin, että on sitä tyhmempiäkin villityksiä ja tilasin omani. Olen lueskellut sitä harvakseltaan, vähän silloin tällöin ja ihan pitänytkin. En koukuttunut, enkä ahminut, mutta tämä on sellainen joutilaiden hetkien kirja, kun Glorian Ruoka ja viini on jo selattu ja tekee mieli lukea jotain sivistävää, mutta kevyttä. Sisältää monta knoppia, joita voi heitellä vaikka illallispöydässä, kun haluaa briljeerata keskustelussa jollain kiinnostavalla faktalla. Esimerkiksi sillä, että kiinalaiset käyttivät suolaa muun muassa ammuksena.

Toinen somekuplassani trendannut kirja oli Lily Kingin kasvukertomusromaani Paikka sydämessä. Tämä oli nopealukuinen kirja nuoruudesta, ystävyydestä, parisuhteista ja elämän sotkuisuudesta. Ei mennyt suosikkeihini, mutta oli kelpo ajanvietettä. Teemana tykkään tästä elämän monimutkaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Oman kokemukseni mukaan asiat ovat hyvin harvoin mustavalkoisia tai joko-tai vaan sekä-että, ja moni asia voi olla totta samaan aikaan. Elämä ei etene loogisesti tai suoraviivaisesti, saati siististi. Ja ajoittain on tosi epämukavaa. Vaikka ymmärrän tässä ajassa onnellisten loppujen kaipuun ja tietyn, taatun muodon toistamisen tarpeen, niin silti ilahdun kirjoista, jotka ovat kompleksisempia.

Mistä pääsen viime aikojen suosikkiini, Janelle Brownin Minne paratiisi päättyy -romaaniin. Overall vibe oli mielestäni jonkinlainen yhdistelmä Huomenna, huomenna ja huomenna, Metsien jumala ja He eivät tiedä mitä tekevät -kirjoja. Alkuasetelma on syvällä metsässä hyvin askeettisesti kahdestaan asuvan isän ja tyttären elämä. Kirjaa on vaikea kuvailla spoilaamatta liikaa, eikä kuvaustekstikään (alla) kuvaa mielestäni sitä kovin tarkasti.

Hypnoottisen koukuttava menestysromaani klaustrofobisesta isäsuhteesta vie lukijan 1990-luvun Montanan pihkantuoksuisiin mäntymetsiin ja San Franciscon paahteisille kaduille.

Jane kasvaa eristyksissä, periaatteistaan tinkimättömän isän kanssa. Metsän rauhassa viihtyvä isä opettaa Janelle filosofiaa ja yhteiskuntateoriaa. Erossa he ovat vain kun isä käy kaupungissa levittämässä pamflettejaan. Kerran Jane pyytää päästä mukaan – ja järkyttyy. Tuntuu kuin mikään, mitä hän kuvitteli ympäröivästä maailmasta tietävänsä, ei olisikaan totta.

Minne paratiisi päättyy on vangitseva kertomus äärimmäisestä uskollisuudesta, rikoksesta ja rohkeudesta astua tuntemattomaan.

”Ihan ensiksi teidän tulee tietää, että isäni oli minulle koko maailma.”

Ehkä sanoisin, että internetin alkuajat, Palo Alton pioneerit ja tekoäly liittyvät kaikki ja että tässäkään kirjassa asiat eivät ole mustavalkoisia vaan hyvin sekavia ja on mahdotonta sanoa, kuka de facto lopulta on hyvä tai paha. Loppuratkaisu oli myös raikas ja epätyypillinen. Prologia ilman olisi pärjännyt. Dramaattinen prologi tuntuu nykyään kuuluvan menetyskirjan kaavaan ja ymmärrän tarkoituksen: se on sama kuin koukuilla somevideoiden ekoissa sekunneissa. Mutta tässä sen olisi mielestäni voinut jättää pois. Minne paratiisi päättyy oli ex-kollegani Hannan kirjasuositus minulle ja kuten aina, hän osui napakymppiin.

Puettua

Paras pukeutumissesonki, rakastan rakastan rakastan. Tervetuloa neuleet ja neutraalit! (Leokuosi lasketaan neutraaliksi.) Tässä muutama inspiskuva syyskuun asuihin.

Asiasanat: satiinihame, juoksulenkkarityyliset tennarit, jotka kelpaisivat Köpiksen kaduille, musta, beige, ruskea. En muuten tiennyt, että Axel Arigato tekee tennareiden lisäksi vaatteitakin. Muhkea, ruskea neule on second hand -löytö ko. brändiltä.

Omalla ostoslistallani syksylle on ruutubleiseri. Tämä Polo Ralph Lauren on budjetista yli, mutta vastaavaa näkee mielestäni second handina ajoittain varsin hyvin.

Lisäksi etsiskelen piiiiiitkästä aikaa korollisia nahkasaappaita (fuck me -bootseja, kuten nollarilla sanottiin 😅). Myös ratsastussaapasmalliset matalat versiot pääsevät varmasti käyttöön, mutta tuli korkojen kaipuu. En tiedä mistä, ehkä samasta paikasta kuin leokuosivillitys? Olenko kohta Stifler’s Mom? Kenties, mutta juuri nyt en murehdi asiaa vaan keskityn ihailemaan muun muassa näitä saappaita.

Sellaisia inspiksiä tänään. Kuullaan taas!

Luettua

Viime vuosina heinäkuussa on tuntunut vaikealta tarttua muihin kuin kuumiin Booktok-kirjoihin ja dekkareihin, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Niinpä luin Elina Backmanin Saana Havas -sarjan uusimman, Joka yksin jää. Tykkään Backmanin dekkareista, sillä niissä on päähenkilöiden ihmissuhteita ja persoonallisuutta, eivätkä ne ole pelottavia tai överiraakoja, kuten monet skandidekkarit. Tykkään myös siitä, että poliisi ei ole kliseisen keskustelutaidoton hampaiden narskuttaja vaan lämmin ja ajattelevainen henkilö, joka reflektoi ajatuksiaan, eikä vain sulje tunteitaan kaappiin. Saana Havas -sarja jää tämän osan jälkeen tauolle ja siihen peilaten kirja oli tyylikkäästi sulkeutuva ympyrä, sillä tapahtumat sijoittuvat samaan paikkaan kuin sarjan avausosassa. Kelpo kesäluettavaa!

Tämän vuoden The Kesäkirja oli ilman muuta Carley Fortunen Kesän kultaiset päivät, joka on Barry’s Bay -sarjan kakkososa. Fortune kuuluu Booktokin vakionimiin ja ykkösosasta, Joka ikinen kesä -kirjasta ilmestyi alkukesästä sarja Primellä.

Voiko kolmekymppisenä elää kuin olisi taas seitsemäntoista?

Romantiikkaa ja lämpöä tulviva romaani kahdesta ihmisestä, jotka haluavat elää yhden onnellisen kesän miettimättä tulevaa.

Alice Everly on valokuvaaja. Hän katsoo ihmisiä linssin läpi, ulkopuolisena. Teini-iän ihanimmasta kesästäkin on jäljellä vain valokuva veneilevistä nuorista, jotka ujo Alice olisi halunnut tuntea. Kun parisuhde kariutuu, ammatillinen kriisi uhkaa ja isoäiti murtaa lonkkansa, tarjoutuu Alicelle yllättävä tilaisuus elää uudelleen elämänsä kesä – eikä hän ole ainoa. Barry's Bayn rannalle palaa myös hurmaava ja huoleton Charlie Florek, johon Alice ei aikoinaan uskaltanut tutustua.

Tykkäsin tästä kakkososasta enemmän, ehkä sen vuoksi, että päähenkilöt olivat selvästi aikuisia. Kirjoissa, joissa päähenkilöt ovat hyvin nuoria, tuskastun usein epävarmuuteen, puhumattomuuteen ja jahkailuun. Ne toki kuuluvat nuoruuteen, mutta usein tekee mieli kiljua päähenkilöille, että avatkaa nyt vain se suu, mikä ei erityisesti rentouta. Sivuhuomio: Heated Rivalry -sarjassa inspiroiduin muuten varsin paljon Scott Hunterin repliikistä, jossa hän hyvin selkeästi ilmaisee, mitä haluaa.

“I’m going to say a bunch of things, okay? And I know I’m too intense. So I’m—I’m asking for what I want.”

Pidän myös siitä, että Alice on valokuvaaja. Kuvasin itse blogiaikoina paljon, myös blogin ulkopuolella, ja olen viime aikoina alkanut taas haaveilla paluusta valokuvauksen pariin. Kirja on todella visuaalinen ja näen kyllä sen jatkuvan TV-sarjankin tulevissa kausissa. Visuaalisuus on itselleni sellainen dopamiiniannostelija, joka saa viihtymään kirjan parissa. Olen esteetikko kaikilla aisteilla ja joko kielen on oltava erityisen kaunista (esim. Kjell Westö ja Mika Waltari) tai sitten tarinan ja ympäristön on ruokittava mielikuvitustani juuri oikealla tavalla.

Kolmanneksi kirjavinkiksi nostan Kaveh Akbarin Martyr!in, joka oli kesäloman kirjallisin kirja, jos tällainen ilmaisu sallitaan. Imen kirjavinkkejä ihan kaikkialta ja tämän bongasin Hudson Williamsin suosituksista. Martyr! oli kaikkea, mitä kirjoissa rakastan: Useamman sukupolven yli kulkeva tarina, eleganttia kieltä ja lauseita, joihin palasin (en harrasta lauseiden merkitsemistä yliviivaustussilla, mutta tämä kirja sai harkitsemaan), uuden oppimista sekä knoppeja toisesta maasta ja kulttuurista (Iran ja jes, olin oikeassa kun veikkasin, että persiassa on lainasanoja ranskasta), erittäin kiinnostava päähenkilö ja yllätyksellinen juoni. Viisi tähteä.

Palaan Uudesta Jutusta lukemaani lainaukseen, jossa toimittaja kirjoitti, että kirjoja luetaan kahteen eri tarpeeseen: Tarpeesta ymmärtää maailmaa ja tarpeesta paeta sitä. Martyr! kuuluu ehdottomasti ensimmäisiin ja Booktok-hitit taas jälkimmäisiin.

Muuta kesän aikana luettua ja tykättyä:

• Valérie Perrin: Kolmikko —> Taattua Perrin-laatua. Pohdin pitkään, kuka kertoja on ja kun ymmärsin, olin että MITEN EN TAJUNNUT.

• Lauren Okie: Tropesick —> Kiva romcom, ei aivan tyypillinen

• Xóchitl González: Anita de Monte Laughs Last —> Aloitin tämän viime kesänä ja jätin kesken. Tänä kesänä yritin kahdesti uudelleen. Alku oli tosi tahmea, mutta viimeiset 150 sivua aivan uskomattoman vetävät. Maagista realismia ja Nykin taidemaailmaa. Pidin lopulta tosi paljon.

Elokuun kirjavibe tuntuu parin ensimmäisen päivän jälkeen pitkästä aikaa siltä, että tiiliskivi kiinnostelisi. Onneksi tämä on odottelemassa.

Puettua

Tämän kesän suosikkivaate on ollut jonkinasteinen yllätys kaikkien kukkamekkovuosien jälkeen. Jostain syystä olen viihtynyt shortseissa todella hyvin. Niin kotona collegeshortseissa, kävelyllä ja lenkillä urheilushortseissa kuin fiinimmissä versioissa. Muotikin toki vaikuttaa tähän – kaupoista on löytynyt aidosti tosi kivoja shortseja.

Nämä virkatun oloiset pitsishortsit löytyivät Kekäleestä, mutta ovat Vilan. Inspiroiduin 9-vuotiaasta tyttärestäni, joka oli aiemmin valinnut kevätjuhla-asukseen samanhenkiset housut. Tommy Hilfigerin raitacollege löytyi saman kaupan alehyllystä.

Toiset suosikkini ovat Vero Modasta, jossa en ole tainnut käydä vuosikausiin, mutta jonne eksyin, kun olin saanut päähänpinttymän satiinisista shortseista, joissa olisi pitsireuna. Niin oli ilmeisesti moni muukin, sillä kolusin valehtelematta Jumbon jokaisen kaupan läpi ennen kuin Vero Modassa lykästi. Hämmentävää kyllä, en silti ole juurikaan bongannut kaduilla ihmisiä satiinishortseissa.

Olen käyttänyt näitä ihan vain t-paidan kanssa, mutta viileämpänä päivänä kashmir- tai merinoneule toimii myös mainiosti. Sen verran olen old school, että töihin en näin lyhyissä shortseissa menisi eli nämä ovat puhtaasti vapaa-ajan vaate. Alkusyksyt ovat viime vuosina olleet niin lämpimiä, että todennäköisesti käytän shortseja vielä syyskuussakin.

Ei silti kesää ilman kesämekkoja. Tässä muutama sininen suosikki, järjestyksessä Gauhar, HM, HM.

Ekaa ja kolmatta olen käyttänyt töissäkin. Keskimmäisessä on täysin avonainen selkä ja käytän sen kanssa samanvärisiä alusvaatteita, jotka saavat näkyä, mikä on tietenkin duunissa täysin off limits.

Sellaisia asuja tällä kertaa. Vielä kiinnostaa värit ja kuviot. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kyllästyn niihin noin parin viikon päästä ja alan hilata itseäni kohti neutraaleja ja yksinkertaisia asuja. Olen säästellyt Love Story -sarjaa (kevät oli mielestäni täysin väärä lanseerausaika, tämän olisi pitänyt ilmestyä samaan aikaan syyskuun Voguen kanssa) ja aion juuri sitten parin viikon päästä ottaa Disney+:n, inspiroitua (jälleen kerran) CBK:n tyylistä, samoin Devil Wears Prada 2:n.

Kuullaan viimeistään silloin!

Heippa kirjojen ja tyylien ystävät!

Luettua

Kesälomakausi on alkanut ja Instagramin puolella on toivottu kirjavinkkejä rannalle ja uima-altaalle. Tämähän on ihan oma kategoriansa, englanniksi beach reads. Ne ovat usein kepeitä ja kivoja kirjoja, joita luetaan rennoissa tunnelmissa. Emily Henryllä on Beach read -niminen kirjakin, joka on muistaakseni varsin kiva. Muutenkin Emily Henry on erinomainen valinta lomalukemiseksi. Hänen Lomalla kaikki on toisin -kirjastaan tehtiin juuri leffa, mutta se ei kyllä tehnyt kovin kummoista vaikutusta. Kahdella kivelläkin on enemmän kemiaa kuin pääparilla. Mutta kirja on hyvä!

Tässä varsinaiset suositukseni lomalle. Nautitaan mieluiten Aperol Spritzin tai jääkylmän Cokis Zeron ja sipsien kanssa uima-altaalla. Kroppa auringossa, pää varjossa. SPF50.

Emma Alftan: Syteen tai saveen Keski-ikäinen nainen toteuttaa monelle tutun pakofantasian eli ottaa fuck you -henkiset loparit epäreilusta työpaikastaan ja myllerryksen seassa alkaa löytää uudelleen itselleen tärkeitä asioita. Fokuksessa ystävyys, joka kantaa, urapohdinnat, parisuhteen tila lapsen kasvettua ja omien vanhempien vanheneminen. Feelgoodia aikuisella päähenkilöllä, joka ei ole hassunhauska tai kaiken mokaava tai mitään muuta kuin ihanan samaistuttava. Tässä kirjassa on paljon tunnistettavia tilanteita, mutta ei mitään kliseistä. Nauratti myös Paloheinän lycra-skenen osuva kuvaus.

Ali Hazelwood: The Love Hypothesis Erinomainen ja vähän spicy Booktok-hitti. Troopit: feikkideittailu, he falls first. Luonnontiedepiireissä liikutaan, ja kaksi tieteilijää päätyy monimutkaisen hypoteesin kautta muka-deittailemaan. Sehän nyt tiedetään, miten tällaisissa tarinoissa käy. Ali Hazelwoodia ei turhaan hehkuteta, hän on tämän genren ehdotonta eliittiä. Romanttisia, hyvin kirjoitettuja ja viihdyttäviä kirjoja tekee hän. Tästä on muuten (yllättäen) leffa tulossa.

Liz Moore: Metsien jumala Jos pidit Paperipalatsista, tämä on sinulle. Upeisiin metsäisiin maisemiin sijoittuvan lasten kesäleirin kulisseissa piilee kaikenlaisia salaisuuksia. Tämä ei ole ihan dekkari, mutta jonkinlainen trilleri kuitenkin. Tämä on sukutarina, joka kaivelee menneisyyttä. Hyvin visuaalinen kirja ja tätä lukiessani kuvittelin leffan mielessäni. Ja kas, sellainen on tulossa. Netflix tekee. Vähän kyllä mietin, tuottavatko streaming-palvelut enää mitään muuta kuin kirja-adaptaatioita.

Elle Kennedy: Avalon Bay -sarja (kolme kirjaa) Tässä on täydellinen kesätunnelma: tapahtumat sijoittuvat ihanaan USA:n itärannikon merenrantakaupunkiin, jonne lähikaupunkien kerma saapuu kesänviettoon. On bileitä, reviirikiistoja paikallisten ja lomailijoiden välillä, kipinöitä ja rakkautta. Kepeää ja kivaa luettavaa. Ihmettelen, jos TÄSTÄ Kennedyn kirjasarjasta ei tehdä TV-sarjaa. Näen sieluni silmin vähän TSITP but make it spicy -henkisen tuotannon.

Christina Lauren: Tosirakkaustesti Tässä rakkausromaaneja kirjoittava menestyskirjailija ei kuitenkaan itse löydä rakkautta. Komea tv-tuottaja tulee apuun ja ei muuta kuin tosi-tv:n kulisseihin. Laadukas viihdekirja ja hyvä rakkaustarina.

Emmi-Liia Sjöholm: Kaskaat Varsinkin, jos olet nuorena bailannut kavereiden kanssa Kreikan saarilla tai jossain muualla etelän yössä ja tavoitat sen halvan alkoholin ja Hawaiian Tropicin tahmaaman tunnelman, lue tämä. Älykäs kirja, joka samaan aikaan laittaa ajattelemaan nuorten, kehittymättömien etuotsalohkoihmisten ystävyyttä ja sen hankaluutta sekä haikailemaan kuitenkin takaisin jotain, joka on jo mennyt.

Rebecca Serle: Kesä Amalfin rannikolla En yleensä tykkää yliluonnollisista elementeistä kirjoissa, mutta Rebecca Serle tekee poikkeuksen. Olen tykännyt kaikista hänen kirjoistaan, mutta Kesä Amalfin rannikolla on ihanin. Katy matkustaa Positanoon äitinsä kuoleman jälkeen ja nauttii täysillä Amalfin maisemista, ruuista ja elämän runsaudesta ja kauneudesta. Samalla hän kohtaa äitinsä ikäisenään naisena ja näkee elämän, jota äiti eli ennen kuin oli äiti. Tosi nautinnollinen ja kaunis kirja. Aloita tästä ja lue sitten muutkin Serlet.

Carley Fortune: Tänä kesänä kaikki on toisin Tämä on suosikkini Carley Fortunen kirjoista. Salaromanssi, suosikkitrooppini!

Lumoava Prinssi Edwardin saari Kanadan rannikolla on Lucyn kesäparatiisi, täynnään kaunista luontoa ja paikallisia herkkuja – joista houkuttelevin on hurmaava Felix. Lucyn ja Felixin tiet kohtaavat jo ensimmäisenä kesänä saarella, mutta kuumaa yötä seuraa kiusallinen yllätys: Felix onkin Lucyn parhaan ystävän pikkuveli. Juuri se mies, johon hän ei saa rakastua. Joka kesä Felix ja Lucy päättävät pysyä erossa toisistaan, ja joka kesä he epäonnistuvat. Mutta eihän satunnainen kesäromanssi mitään merkitse. Eihän?

Tara Menon: Upoksissa Tämä ei nyt genreltään mene ihan perinteiseen beach readiin, mutta tässä ollaan kyllä paljon rannalla. Kirja käsittelee kahden nuoren naisen ystävyyttä ja miten kipeältä ystävän menettäminen voi tuntua vuosienkin jälkeen. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, joista toinen on vuoden 2004 tsunamin alla ja toinen vuoden 2014 hirmumyrsky Sandyn tienoilla. Muistan molemmat mullistukset hyvin, lentotyössä erilaiset luonnonkatastrofit tulivat tosi lähelle. Pinnallisesti kirja kertoo ystävysten tarinan, mutta pohjimmiltaan tämä on kirja ilmastonmuutoksesta. Päädyin kirjan pariin luettuani kirjailijan haastattelun Hesarista ja nautin kovasti luontokuvauksesta ja päähenkilöiden suhteesta. Lue tämä sitten, kun alat kaivata kepeyden rinnalle syvyyttä.

Taisi nyt tulla enemmän kuin kymmenen kirjavinkkiä, suokaa anteeksi. Istuin käsien päällä, etten olisi luetellut puolta Booktokista. Sitä puolta, josta pidän. En Ana Huangia. 😅

Puettua

Sitten alkukesän asuihin. Ne ovat selvästi väreineen kesäasuja, mutta niissä voi kuitenkin huidella menemään siinä ikävän tutussa +14 asteen lämmössä.

Avainsanoja ovat:

• Kukkahameet ja mekot

• Edellisten kanssa hyvin sopivat tennarit

• Kevyet kesätakit

• Puuvillaneuleet ja t-paidat samoissa väreissä

• Pinkki, tummansininen, butter yellow

• Korikassi

Parhaat ostospaikat näille ovat &Other Stories, HM, Uniqlo, Stocka ja Sellpy (hakusanat mulla hameille ja mekoille erittäin hyvä tai uusi kunto, oma koko, brändit &Other Stories, HM, Vila, YAS, Selected Femme, Neo Noir ja värit beige, pinkki, sininen, valkoinen).

Sellaisia juttuja tällä kertaa! Saa esittää toiveita seuraavista aiheista joko kirjoihin tai asuihin liittyen.

Alex Schulman kirjoittaa tosi ihania ja kauniita kirjoja, joissa hän käsittelee erilaisia perheiden salaisuuksia tai murheita. Tavallaan aiheet ovat vähän masentavia, mutta joku ruotsalainen perusvire tekee niistä kuitenkin nautittavia.

Booktok. Viime vuosien mainioin ilmiö. Ilahduttaa, että tässä maailman ajassa on yhteisö, joka hehkuttaa kirjoja ja jolla on myös valtava kaupallinen merkitys. Hyvä nuoriso!

Crime & thrillers: genre, joka on jättimäinen. Luen dekkareita kesäisin, jostain syystä ne ovat omassa elämässäni lomakirjoja tai ainakin leppoisamman elämäntahdin kirjoja. Liian raaoista en tykkää, joten moni nykyskandidekkari jää väliin. Kotimaisista tykkään Eeva Loukosta ja Elina Backmanista, kv-kirjailijoista tykkään mm. Jens Lapiduksesta, Donna Leonista, Stieg Larssonista ja Jo Nesbøn alkupään tuotannosta. Vikat Harry Holet ovat jo aika julmia.

Dickensin Great Expectations. Ihana kirja, ihana leffa aikanaan. Upea Gwyneth Paltrow ysärityyleineen.

Enid Blyton, joka on kirjarakkauteni perustajajäsen. Viisikot on luettu lapsena moneen kertaan, samoin Seikkailu-sarja.

Formaatit. Olen kaikkiruokainen: Kuuntelen äänikirjoja kävelyllä ja dialogiromaanit nautin kuunnellen. Uppoudun mielelläni paperikirjaan ollakseni 100% offline ja käytännön syistä luen hurjan paljon e-kirjoja sekä puhelimella että lukulaitteella. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Goodreads. Pidin joskus ihan paperista kirjapäiväkirjaakin, mutta sovelluksessa kirjat ovat huomattavasti kätevämmin jossain muistissa. Olen kirjannut tänne kaiken, minkä olen muutaman viime vuoden aikana lukenut ja hatarasti muistellen vähän aiempaakin.

Henning Mankell, jolta kannattaa lukea muutakin kuin Wallanderit (joista kyllä pidän). Mankellin Kiinalainen on paras dekkari, jonka olen lukenut. Sitä ei taida löytyä äänikirjapalveluista, joten suosittelen kirjastoretkeä.

Inspiroivat lukijatyypit: Ihailen aina Kirsi Pihan kodin kirjamäärää ja hänen TBR-pinojaan. Hän oli kerran Perjantain parhaat -podissamme vieraana ja kertoi aloittavansa aamut lukemalla kaunokirjallisuutta ja se oli ihana ajatus. Harvoinpa pystyn itse moiseen muuten kuin viikonloppuisin. Muita tunnettuja lukijoita, joiden kirjavalinnat kiinnostavat, ovat presidenttiherrat Alex Stubb ja Barack Obama. Eeva Kolulla on aina ihanat kirjavinkit ja lisäksi haluaisin aina kuulla, mitä ex-kollegani Hanna Storyteliltä lukee juuri nyt. Booktok-asioissa käännyn bookedbysanni-IG-tilin puoleen.

Jostein Gaarder, jonka Sofian maailma teki minuun valtavan vaikutuksen yläkouluikäisenä. Innostuin sen myötä monen muun tavoin filosofiasta ja otin lukiossa kaikki mahdolliset valinnaiskurssit.

Korea ja korealaiset kirjailijat. Muistan yhden vaiheen, jolloin ahmin Pohjois-Koreasta kertovia tositarinoihin perustuvia kirjoja. Ja pari vuotta sitten ahmin korealaisten kirjailijoiden kirjoja Min Jin Leen Pachinkosta ja Free Food for Millionairesista innostuttuani. Samaan aikaan katsoin myös paljon K-draamoja Netflixistä, Etelä-Korean työ viihdeteollisuudessa on siis kohdallani purrut varsin hyvin. K-popia fanittava lapseni jatkaa seuraavassa sukupolvessa.

Lukupaikkani on sohvalla, nojatuolissa tai mieluiten ulkona joko omalla terassillamme tai laatuhotellin uima-altaalla. Kesän parhaita paloja on lojua auringossa kirjan kanssa niin, että pää on varjossa. Sängyssä luen harvakseltaan, sillä lukeminen ei ole minulle unilääkettä vaan päinvastoin innostun yleensä niin, että yhtäkkiä huomaan kellon olevan aivan liian paljon.

Murakami, Haruki. Fantastinen kirjailija, jonka teoksista osa on vähän outoja, mutta kaikki ovat hurmaavia. Murakamin kirjojen jälkeen tulee aina mieletön Japani-kuume.

Not as cute as Pushkin on sitaatti Gilmore Girls -sarjasta, jonka parasta antia oli päähenkilö Roryn kirjarakkauden legitimointi. Pidin siitä, että lukeminen ja kirjat olivat sarjassa hyvin hot. Koska ne ovat! Roryn parhaat poikaystävät olivat molemmat lukijoita. Jess ilmiselvästi, mutta Loganistakin todetaan, kuinka ”well read” hän on.

Odell, Amy. Kirjoittanut kiinnostavat elämäkerrat sekä Gwyneth Paltrowsta että Anna Wintourista. En ihan hirveästi lue elämäkertoja, mutta nämä halusin lukea heti niiden ilmestyttyä.

Paola, yksi suosikkihahmoistani kirjallisuudessa. Donna Leonin Venetsiaan sijoittuvien dekkareiden päähenkilön, komisario Guido Brunettin älykkövaimo, joka kokkaa kauden raaka-aineista upeita kolmen ruokalajin lounaita. Uppoutuu kirjoihin, käy inspiroivia keskusteluita ja on kerrassaan viehättävä.

Queer joy, kuten ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Jacob Tierney kuvaa Heated Rivalry -telkkarisarjaa. Kirjat on kirjoittanut Rachel Reid ja jos tykkäsit sarjasta ja haluat tarinoihin lisää syvyyttä ja kurkkauksen kakkoskauteen, kannattaa lukea Game Changer, Heated Rivalry ja The Long Game. Jos oikein innostut, niin myös Role Model. Heated Rivalrysta paasasin viimeksi täällä.

Romantiikka ja feelgood eli kategoria, joka on ollut valtavassa kasvussa viime vuodet, enkä ihmettele. Kuka nyt ei kaipaisi vähän ennustettavuutta, rakkautta ja onnellisia loppuja tässä ajassa? Suosikkejani ovat (muun muassa) Kate Quinn, Natasha Lester, Kate Morton, Lucinda Riley, Jojo Moyes, Rachel Reid, Rebecca Serle ja Carley Fortune.

Sinuhe egyptiläinen, jota sujuvasti siteeraamalla mieheni hurmasi minut aikanaan. Luin samaan aikaan, kun olin paljon työmatkoilla Egyptissä.

Tuomas Vimman Helsinki 12:n luen uudelleen säännöllisin väliajoin. Se sijoittuu 90-luvun lopun mainostoimistomaailmaan juuri ennen it-kuplan puhkeamista, mutta tuntuu hämmästyttävän ajankohtaiselta edelleen. Varsinkin ruuilla briljeeraaminen hymyilyttää. Voisin vaikka vannoa, että vähän samansuuntaisia keskusteluita olen salakuunnellut ihan viime vuosinakin.

Unelmakartta. Tehtiin töissä kerran vuosia sitten unelmakartat ja viime minuuteilla tein lisäosan omaani ja liimasin siihen Jens Lapiduksen kuvan. Vuotta myöhemmin olin haastattelemassa häntä töiden kautta. Dream big!

Vaarla, Suvi, jonka Westend on aivan upea kirja 1990-luvun lamasta ja ihmiskohtaloista. Jos rakastit Q-teatterin Uuteen nousuun -näytelmää, pidät taatusti tästäkin.

Waltari ja Westö, kaksi suurta suosikkiani ja kauniin kielen taitajaa. Waltarilta lempparikirjani on Valtakunnan salaisuus ja Westöltä Missä kuljimme kerran. Arvostan molempien taitoa kuljettaa tarinaa elegantisti niin, että kuin lukija saa kuin varkain myös historian oppitunnin. Ja erinomaisia henkilöhahmoja!

X-libris eli huijaan vähän ja tarkoitan ex libris -merkkiä. Entinen pomoni Tuuva on varsin hyvä hankkimaan lahjoja. Läksiäislahjani Storyteliltä on laite, jolla voin tehdä omat ex libris -tarrani kirjoihini.

YA-kirjat eli young adult. Luen edelleen aikuisenakin satunnaisesti. Viimeksi tätä kategoriaa taisi edustaa The summer I turned pretty -sarja.

Zevin, Gabrielle ja Huomenna, huomenna ja huomenna. Briljantti. Lukekaa. Leffakin tulossa!

Åbolainen eli turkulainen Ann-Christin Antell kirjoittaa tosi viehättävää, laadukasta ja tarkkaa historiallista romantiikkaa. Jos genre on mieleesi, kannattaa tutustua Antellin kirjoihin. Asiasanat Laila Hirvisaari ja Kaari Utrio.

Äitini ja isäni ovat myös molemmat kirjaihmisiä. Itse yritän äitinä näyttää mallia eli näyttäydyn usein ja nautiskellen kirja kädessä. Ostan lapselleni kirjoja, kannustan kirjastoon ja kirjoitinpa helkkari soikoon hänelle kolme kirjaa itse. Kehystän lukemisen aina ilon kautta, en huolipuheen tai hyödyllisyyden.

Österdahl, Martin ja Uudenvuodenjuhlat. Laita muistiin / digitaaliseen kirjahyllyyn nyt ja palaa asiaan vuodenvaihteessa. Erittäin viihdyttävä ja visuaalinen dekkari. Jos tykkäsit Barracuda Queens -sarjasta Netflixissä, tykkäät tästäkin!

Luettua

Jos kirjasomekuplani on jauhanut edellisessä uutiskirjeessä käsittelemästäni Yesteryearista, niin perinteisen median kuplani puolestaan on näyttänyt Vincenzo Latronicon Täydellistä-kirjaa toistuvasti.

Tässä on esittelyteksti kustantajan (Gummerus) sivulta:

Millenniaalit Anna ja Tom elävät täydellistä, kadehdittavaa elämää. Berliinissä asuva freelancer-pariskunta tekee luovan alan töitä ilman sitovia rajoitteita ja nauttii kaupungin kulttuurielämästä, ravintoloista ja edistyksellisestä tunnelmasta. He sisustavat kotiaan pieteetillä ja kuratoivat parhaat palat elämästään aikajanoilleen.

Vuodet vierivät, ja Anna ja Tom tylsistyvät. Pian he tuntevat olevansa merkityksettömyyden ansassa ja huomaavat kaipaavansa jotain aidompaa.

Kirjaa kuvataan satiiriksi ja se on toki sitäkin, mutta se on myös hyvin tunnistettavaa ajankuvaa. Satiiriosuus on pistävä ja kaappaa huomion nopeasti. Se saa lukijan ehkä jopa tuntemaan pientä ylemmyydentunnetta. “En sentään ole noin pinnallinen vaikka somesta tykkäänkin.” Ajankuvana taas pohdin sitä, mikä on ihan aito sukupolvikokemus, mikä somekuplaa ja mitä on intertekstuaalisuus nykyään. Kirjassa on lukuisia viittauksia 2010-luvun somekohuihin ja uutiskuvastoon. Tunnistin ne heti ja ajattelin, että tätähän Yesteryearkin teki; se viittasi tradwife-vaikuttajien sisältöön ja erityisesti Ballerina Farmiin. Mistä tullaan ajatukseen siitä, kuuluuko moderniin yleissivistykseen tuntea myös netti- ja someilmiöt? Ja miten yleissivistys edes määritellään, kun yhtenäiskulttuuri on jo tuusan palasina ja yhden henkilön näkemän massiivinen someilmiö voi olla toiselle täysin tuntematon? Minulla ei ole mitään mielipidettä asiasta, ainakaan vielä. Kunhan pohdiskelin.

Aito sukupolvikokemus vs. somekuplakokemus -aiheeseen: Itse näin ja koin tuttuna kirjan estetiikan ensimmäisestä virkkeestä lähtien ja olin ihan, että “no tuollaistahan se oli”. Mutta johtuuko se siitä, että olen vain ollut Instagramin suurkäyttäjä suunnilleen sen alkuajoista lähtien? En itse ole millenniaali ja hipsteristä (muistatteko vielä sen sanan) olen aina ollut varsin kaukana. En ole cool vaan hyvin bourgeois. Niinpä tarkastelin varsinaista elämäntilannetta hiukan ulkopuolelta.

Samaan aikaan tiedän, että varsinkin nuoremmilla millenniaaleilla on ollut vaikeuksia päästä kiinni aikuiselämän syrjään, kun ensiasuntojen hinnat karkaavat tavisten ulottumattomiin ja sukupolvi on ensimmäinen aikoihin, joka ei välttämättä ole tai tule vauraammaksi kuin vanhempansa. Työelämä on tarjoillut pelkkää pirstaleisuutta ja/tai uupumista, eikä isoihin kriiseihin, kuten ilmastonmuutos ja geopolitiikka, tunnu olevan ratkaisua. Oma sukupolveni näki, kuinka aukko otsonikerroksessa pystyttiin korjaamaan, kuinka Neuvostoliitto kaatui, Saksat yhdistyivät, rautaesirippu nousi ja Jugoslavian hajoamissodatkin loppuivat. Meillä on ehkä näiden jäljiltä edelleen enemmän toiveikkuutta ja uskoa tulevaan. Onko siis ihme, jos elämä tuntuu jonkinlaiselta lätsähtäneeltä ilmapallolta?

Toinen sama teema kuin Yesteryearissa on se, että aina joku tuntuu katsovan. On niin tärkeää, miltä asiat näyttävät. Ja kun oikea elämä väistämättä on monimutkaisempaa, sotkuisempaa ja rumempaa kuin kuratoitu, minkälaista kognitiivista dissonanssia se aiheuttaa.

Hauska metatason asia on, että kirjan kansi on - tietysti - hyvin instagrammattava ja yksinkertaisen kaunis. Luin itse Perfectionin englanniksi, mutta suomennoksen kansi on myös hyvin visuaalinen.

Perfection oli lyhyt ja helposti luettava. Minulla meni muutama miellyttävä tunti sen parissa lauantaina. Sopii siis hyvin esimerkiksi viikonloppuaamuun, kun on aikaa haahuilla ja notkua kahvikupin kanssa. Se pelasti minut myös lukujumista, jonka vallassa olin pari viikkoa. Olen viimeisen kuukauden aikana aloittanut varmaan kymmenen kirjaa ja jostain syystä yhdenkään niistä saaminen loppuun on tuntunut tuskalta. Yleensä ratkon tätä ongelmaa Booktok-hiteillä, mutta Heated Rivalryn jälkeen liian moni niistä tuntuu ärsyttävän kliseisiltä ja negatiivisia stereotypioita vahvistavilta. Tiedän, että paljon on hyviäkin eli olen nyt vain onnistunut tarttumaan vääriin kirjoihin. Kävin innostavan kirjasuosittelukeskustelun yhden työtutun kanssa, kun vinkkailin hänelle omia suosikkejani enemies to lovers -kirjoista lomalle ja ajattelin, että seuraavaksi naputankin teille mun beach read -henkiset suositukset tälle kesälle. Koska rakastan hyvää rakkaustarinaa!

Puettua

Kesäkausi on alkanut eli talven neutraali ja kuvioita kaihtava korporaatio-Noora on vaihtunut kesä-Nooraan, joka rakastaa värejä, kuoseja ja övereitä asusteita, etenkin korviksia ja aurinkolaseja. Tässä muutamia viime aikojen asuja.

Mun kesätyylin tekevät:

• Maksimekot, sekä hihattomat että pitkähihaiset. Jälkimmäiset ovat realismia Suomen kesässä, ensin mainitut harvinaista herkkua.

• Kirkas pinkki. Tykkään kyllä hennosta vaaleanpunaisesta myös, mutta voimakas väri yhdistettynä rusketukseen toimii aina vain.

• Kukkakuviot, paisley-kuosit ja leoprintti neutraaleihin yhdistettynä.

• Isot aurinkolasit. Pienet ja kapeat eivät kertakaikkiaan toimi minulla.

• Hempeä butter yellow. Ostin viime kesänä Lindexin alesta tuon lyhythihaisen neuleen ja luulen, että toinenkin vaatekappale tätä väriä mahtuisi garderobiin. T-paita voisi olla erityisen kiva.

• Sinivalkoiset asut. Niitä ei nyt näihin kuviin mahtunut, mutta sunnuntain to do:lla on mennä seuraavaksi kaivamaan kaikki sinivalkoiset hameet ja mekot kaapin ylähyllyltä aktiivikäyttöön.

• Neuleet, koska edelleen se Suomen kesä. Vähän oversize puhuttelee eniten juuri nyt ja väreistä vaaleansininen, vaaleanpunainen, beige ja se äsken mainittu butter yellow. Tämä American Dreams on mun shortlistillä.

• Kirkas tomaatinpunainen puhuttelee myös tänä kesänä. Ostin yhden Uniqlon merinoneuleen second handina ja sitä yhdistelen varmasti farkkuhameen tai -shortsien ja valkoisen topin kanssa. Överit korvikset lookin täydennyksenä kiinnostaisivat. Esimerkiksi nämä Coachit ovat aika kivat. Toinen hyvä kauppa löytää juuri oikealla tavalla sekoboltseja korviksia on Trésorie.

Nykyinen tennarivalikoimani on jo aivan hyvä ja kattava, mutta odottelen silti vielä jotain pientä tennari-inspistä. Tiedän sitten, kun näen.

Sellaisia tyyli- ja kirjajuttuja tällä kertaa. Kuullaan pian taas!

Luettua

Sain eilen loppuun ainakin omassa kirjasomekuplassani isossa skaalassa trendaavan Caro Claire Burken Yesteryear-kirjan. Ostin omani e-kirjana Apple Booksista, jota käytän Storytelin ohella. Suomennos ilmestyy elokuussa nimellä Eilisvuosi. Olen koko kuluneen vuorokauden yrittänyt järjestää ajatuksiani tästä teoksesta, joka oli terävä, omaperäinen, ajassa kiinni, ahdistava, erinomainen ja kriittinen. Alkuasetelma on varsin herkullinen (etenkin jos on kuullut Ballerina Farm -handlen alla toimivasta vaikuttajasta). Tradwife-vaikuttaja joutuu elämään 1800-luvun elämää eli juuri sitä elämää, jota hän on tilillään romantisoinut. Anne Hathaway on ostanut kirjan elokuvaoikeudet, ja olen törmännyt tähän kirjaan nyt niin monessa paikassa, että olin todella utelias. En spoilaa tarinaa, mutta jaan ajatukseni. Olisi kiinnostavaa kuulla teidän, jos joku muukin on ehtinyt jo tämän lukea!

1. Kirjan yksi teema on, että jos olet nainen, joku katsoo aina. Päähenkilöä neuvotaan elämään performatiivisesti, sillä hänellä on aina yleisöä. Oli kyseessä sitten jumala, IG-seuraajat, ruokakaupan muut asiakkaat, perhe, media, joku katsoo aina. Tunnistan tämän performatiivisuuden erittäin hyvin. Tulee mieleen eräs bussimatka noin vuoden takaa, jossa tuore äiti nousi bussiin väsyneen taaperon kanssa. Hän puhui lapselle ikään kuin olisi olettanut koko bussillisen muita ihmisiä olevan valmiina moittimaan häntä. Lapsi kitisi turhautuneena ja äiti toisti, kuinka kohta jäätäisiin pois, vilkaisi ympärilleen, nimesi pysäkkien määrän. Lapsi kiukutteli, äiti sanoitti. Sanavalinnat olivat sellaisia, että ne tuntuivat olevan enemmän aikuisille suunnattuja. Lopulta hän antoi lapselle puhelimensa piirrettyjen katsomista varten ja hoki ääneen, kuinka yleensähän sinä et saa näitä katsoa, mutta että selvitään nyt vain kotiin. En moiti vaan ymmärrän täysin, ehkä joku oli häntä arvostellutkin aiemmin. Modernissa äitiydessä tuntuu useinkin olevan mukana performatiivinen elementti muita aikuisia varten. Itsekin häpeän eniten sitä, jos räjähdän lapselleni julkisella paikalla. Kotona tiedän ja tunnistan, että kaikille vanhemmille käy joskus näin ja osaan asettaa tilanteen mittakaavaan. Julkisella paikalla vastaava tuntuu epäonnistumiselta. Miksen osannut olla aikuinen, sanoittaa tunteita ja pysyä itse rauhallisena? Sosiaalinen media tuo tietysti aiheeseen vielä lisäkerroksen. “Heh heh olin huono äiti kun lämmitin lapsille mikrossa valmisruokaa, enkä tehnyt itse”. Lue: “Olen kuitenkin aika hyvä äiti, jos tämä on se huono äiti -versio”. Kirjan päähenkilön, Natalien, tapaa esittää elämäänsä kuvataan viihdyttävän sarkastisesti, kun ääneen käytävän dialogin perään tulevat aina hänen päänsä sisällä seuraavat ajatukset. Päähenkilö on täydellisen imagon rakentamisessaan erittäin epämiellyttävä, mutta olisiko hänestä voinut muuta tullakaan? Jokuhan katsoo aina.

2. Toinen teema on kannanotto tradwife-ilmiöön, Yhdysvaltojen kuplautumiseen, salaliittoteorioihin ja Manosphereen. Ja mediakriittisyyden tarpeeseen! Tradwife-vaikuttajat ovat erittäin varakkaita ihmisiä, joilla on henkilökuntaa töissä ja mahdollisuus hoivata taikinajuuria ja lapsia kauniissa mekoissa. Todellinen perinteinen maatilaelämä 1800-luvulla oli jotain aivan muuta. Oma veikkaukseni on, että tradwife-ilmiö on ainakin osittain kaipuuta johonkin yksinkertaisempaan. Tämänhetkinen maailma on geopoliittisine tilanteineen, työelämän mullistuksineen, ilmastonmuutoksineen, sotineen, somekuplineen, arvaamattomuudessaan kompleksinen, eikä yksilön ole mahdollista sitä hallita. Luullaan, että ennen oli paremmin. Vaikka oikeasti ennen oli paljon, paljon raskaammin. Työläämmin, epäreilummin, traagisemmin. Ja kyllä sitä kansat olivat jakautuneita ennenkin.

3. Pidin myös tarinankerronnan muodosta. Minäkertoja on myös epäluotettava kertoja. Jossain vaiheessa kirjan alkupuolella pohdin, onko tämä tarinana liian epäuskottava ja scifi omaan makuuni, mutta lopulta kirjan loppu oli mielestäni tosi onnistunut. Keskeltä olisin ehkä vähän napakoittanut ja lyhentänyt. Mutta ehkä jaarittelevuus oli tarpeen ahdistuksen ja jumissa olemisen fiiliksen korostamiseksi?
   

Toinen kirja, jossa jaarittelevuus tuntui toimivan, oli Asako Yuzukin Voita, josta pidin myös paljon. Kiertoteitä, huolellisesti ja pitkästi etenevä kuvailu ja kertominen tuntuu liittyvän japanilaiseen kirjallisuuteen muutenkin, mutta juuri tässä nimenomaisessa kirjassa se tuntui olevan myös tehokeino, samoin runsas määrä toistoa. Voita on hämmentävä yhdistelmä ruokakirjaa ja dekkaria, jossa toimittaja yrittää selvittää vankilassa istuvan, useista murhista syytetyn naisen oikeaa tarinaa. Toimittajan oman tarinan rinnalla kulkee ymmärryksen lisääminen siitä, miten naisviha ilmenee Japanissa, miten epäterve suhtautuminen painoon värittää hyvinkin arkisia keskusteluita ja miten paljon tasa-arvotyötä on vielä jäljellä. Suosittelen tätäkin! Itse luin tätä kirjaa poikkeuksellisen hitaasti, koska halusin nautiskella siitä mahdollisimman pitkään.

Nyt aloitin Linda Jakobssonin Helmasynnin, jossa on myös paljon naiseuteen liittyvää pohdintaa, ylisukupolvisia rooleja ja tapoja olla. Olen vasta alussa, mutta uskon pitäväni tästäkin. Huomaan, että juuri nyt tuntuu tarpeelliselta lukea kirjoja, joissa on isona elementtina naisen asema. Vaikka vitsailen somessa siitä, miten ajatukseni täyttävät korporaatiolyfe, proteiini, lihaskunto, lapsen logistiikka ja välikausivaatteet, niin kyllä niissä oikeasti liikkuu myös se, että tasa-arvon eteen työskentelemisessä ei voi antaa yhtään periksi. Mikään saavutettu tila ei ole pysyvä vaan oikeudet voivat ottaa myös takapakkia, kuten monessa maassa on käynyt.

Puettua

Mutta kyllä siellä päässäni asujakin liikkuu. Juuri nyt ajatuksissa on erityisesti värien lisääminen garderobiin. Tässä muutamia viime viikkojen tapoja lisätä väriä.

Alimman kuvan takki on uusi, ostin Henkkamaukasta viime viikolla. Viitan saa irti.

Takki sopii mielestäni hyvin kesäisten rentojen mekkojen kaveriksi, samoin farkkujen. Malli on klassinen, joten odotan tämän pyörivän käytössäni vuosia. Takeista puheen ollen: HM:ään on tulossa piakkoin Stella McCartneyn mallisto, johon kuuluu aika kiva trenssi. Myös tämä pikkumusta on aika ihana. Toinen yllättävä ja kiinnostava yhteistyömallisto, Victoria Beckham Gapille lienee jo myynyt loppuun. Eikä vähiten sen takia, että Heated Rivalryn Connor Storrie nähtiin eilen päästä varpaisiin kyseisen malliston vaatteissa. Storrien asu maanantaina koittavassa Met-gaalassa kiinnostaa erittäin paljon, samoin Heated Rivalryn toisen päänäyttelijän Hudson Williamsin. Nämä kaksi nuorta miestä ovat kyllä tehneet varsin paljon ei-toksisen maskuliinisuuden ja kiinnostavan miestenmuodin eteen. En ainakaan itse muista, että olisin aiemmin ollut erityisen kiinnostunut miesten asuista erinäisissä gaaloissa.

Ehkä on aika toivottaa hauskaa illanjatkoa ennen kuin alan räntätä toksisesta maskuliinisuudesta. 😅 Kivaa iltaa ja uutta viikkoa kaikille!

Luettua

Kirjoitin viimeksi Hääväkeä-kirjasta, joka minulla oli kesken ja jota uskalsin silti suositella. Luin kirjan sittemmin loppuun ja olen edelleen samaa mieltä, suosittelen. Halusin kuitenkin vielä palata sen tunnelmiin, sillä yksi kirjan viesteistä on se, että meidän pitäisi sanoa, mitä haluamme. Ajatus jäi kytemään mieleeni. Olen kuullut sen tämän vuoden aikana muuallakin, nimittäin Heated Rivalryn kolmosjaksossa, jossa Scott sanoo Kipille olevansa nyt intensiivinen ja aikovansa pyytää, mitä haluaa. Olen reflektoinut tätä ajatusta viime aikoina ja miettinyt, miten toisin samaa energiaa omaan elämääni. Olen monessa asiassa varsin suora, mutta sen sanoittaminen, mitä oikeasti tahtoo, ei aina ole helppoa. Keskustelen vaivattomasti ajatuksista, asioista, konsepteista. Filosofoinkin. Mutta haluamansa pyytäminen. Shittttt. Hääväkeä jäi siis mieleen kaihertamaan, niin kuin hyvän kirjan kuuluukin. Lukekaa!

Juuri nyt minulla on puolessavälissä Loretta Rothschildin Finding Grace, joka on otsikossa mainittu superhyvä kirja. Sen alkuasetelma on niin poikkeuksellinen, etten muista yhtään kirjaa, jossa olisi vastaava. Kirja alkaa perhettä ja parisuhdetta ja niiden arkisia kärhämiä kuvaavana romaanina, ja alun jälkeen tulee täyskäännös. Siinä on kaksi rinnakkain kulkevaa tarinaa, rakkautta, surua, vaikeita tilanteita ja hyvin visuaalinen miljöö Lontoossa. Pystyn hyvin kuvittelemaan tämän tarinan sarjana tai elokuvana. Haluaisin päästä kaivelemaan Rothschildin aivoja ja ymmärtää, miten hän ideoi tämän tarinan, koska se tuntuu niin omintakeiselta, uudelta ja raikkaalta. Finding Grace saa myös ajattelemaan (hyvällä tavalla) kuolemaa ja herättelee ainakin itsessäni sellaista memento mori -ajattelua. Elämä on tässä ja nyt.

Itse ostin tämän Apple Booksista, mutta lainasin lopulta paperikirjan ystävältäni, koska puhelimen näytöltä lukeminen on aina hiukan tympeää.

Pääsin myös mainitsemaan Heated Rivalryn jälleen kerran, sori siitä. Mutta ajattelin, että jos joku kaipaa jotain vastaavalla tavalla koukuttavaa sarjaa, niin vinkkaan pari, joilla on ollut itseeni samankaltainen vaikutus.

Netflixin Crash Landing on You. Tämä muutama vuosi sitten tullut K-draama vei yöuneni ja olin ihan samanlaisessa kaninkolossa Instagram-klippeineen päivineen kuin olen ollut Heated Rivalrynkin kanssa. Tässä juoneltaan varsin älyttömässä rakkaustarinassa eteläkorealainen upporikas perijätär varjoliitää vahingossa Pohjois-Korean puolelle, jossa häntä auttaa eräs upseeri ja sehän nyt tiedetään, miten siinä käy. HR:ään verrattuna rakkaus on erittäin viatonta ja suloista. Muutenkin koko asetelma on tietenkin täysin eri, mutta tähän jäin todella koukkuun. Pääparin kemia oli tässäkin avainasemassa. Son Ye-jin ja Hyun Bin rakastuivat kuvauksissa ja ovat nykyään naimisissa.

Prime Videon The Summer I Turned Pretty, jonka olenkin tainnut mainita monesti. Sarja perustuu Jenny Hanin samannimisiin romaaneihin, jotka ovat aika perus young adult -kirjallisuutta. Mutta sarja on upea! Niin visuaalinen, herkullinen ja koukuttava. Etenkin ekan kauden aikuisten ystävyys on kuvattu hienosti ja hyvä rakkaustarina on tässäkin The Juttu. Sarjalle on tulossa jatkona elokuva, jota ei ole vielä alettu kuvata.

Puettua

Tällä viikolla olen saanut pitkästä aikaa juhlia oikein kunnolla. Ajattelin siis lausua sanasen monikäyttöisistä vaatteista, kuten esimerkiksi vanhan liiton biletopista. Nuorena ostettiin uusi joka perjantai ja sillä bailattiin viikonlopun molemmat päivät. Moista ei tietenkään maapallo kestä, mutta ajat olivat toiset silloin. Nyt ostin biletopin ekaa kertaa ehkä 20 vuoteen viime syksynä Arketista. Olen yhdistänyt sen jo iltapukuhameeseen Storytel Awards -gaalassa ja leveisiin farkkuihin ystäväni synttäribrunssilla.

Voisin yhdistää topin kesällä myös farkkuhameeseen ja mustiin narusandaaleihin, joka mataliin tai korkeisiin. Tai valkoisiin farkkuihin ja valkoisiin tennareihin. Tai mustaan kapeaan satiinihameeseeni, siinä olisi aavistus CBK-lookia. Olen myös pitänyt toppia villaneuleen kanssa niin, että pitsi on vilkkunut kaula-aukosta. Tämä on todella monikäyttöinen vaate. Myös leveät mustat farkut (Levis XL Wide) ovat erittäin monikäyttöiset ja sopivat niin rentoon vapaa-aikaan, juhliin kuin työvaatteeksikin.

Yritän aina vaatteita hankkiessani valita sellaisia, jotka sopivat yhteen mahdollisimman monen vaatekaapissani jo olevan yksilön kanssa. Silloin kiireinen pukeutuminen on helppoa, kun kaapista voi ottaa melkein mitä vain ja olla varma, että vaatteet sopivat yhteen.

Sellaista tällä viikolla. Kuullaan taas!

Luettua

Minulla on kesken Virginie Grimaldin Hauras onni, jonka periaatteessa pitäisi olla kaikkea, mitä kirjalta haluan: Kaunista kieltä, kahdesta eri näkökulmasta (äidin ja tyttären) kerrottu tarina, tapahtumapaikkana Ranska. Äänikirjan lukee Satu Paavola, jolla on miellyttävä ääni ja pidän hänen tavastaan lukea. Kirja on koskettava kasvutarina. Mutta äh, en saa millään tätä luettua tai kuunneltua loppuun.

Tänä viikonloppuna aloitin Alison Espachin Hääväkeä-kirjan, jota todella moni on kehunut. Tästä New York Times -bestselleristä on tulossa myös elokuva. Hääväkeä vaikuttaa lupaavalta! Phoebe saapuu luksushotelliin ainoana vieraana, joka ei kuulu hääseurueeseen. En spoilaa alkuasetelmaa liikaa, mutta Phoebe on tilanteessa, jossa millään ei ole enää mitään väliä, joten hän ajautuu keskusteluissaan harvinaislaatuisen suoraan ja rehelliseen puheeseen, mikä sekä hätkähdyttää että virkistää hänen keskustelukumppaneitaan. Miljöö on todella esteettinen, mielikuvitus puskee ulos coastal glamour -tyylejä. Tästä tulee nätti leffa. Dialogi ja keskustelut ovat mahtavia ja laittoivat ainakin minut reflektoimaan kaikenlaista siitä, miksi en itsekään aina saa sanottua suoraan, mitä ajattelen. Oma huono tapani on taipua mille tahansa mutkalle väistääkseni konfliktin, mikä ei ehkä aina ole ihan tervettä. Olen lukenut vasta kolmasosan, mutta uskallan jo suositella ja tiedän, että tämän imaisen loppuun nopeasti. Kunhan olen raivannut järkyttävän kasan pyykkiä.

Hääväellä on myös tosi kaunis kansi. Jos muuten haluaa oivaltaa syvällisesti, mikä merkitys kirjan kannella on, niin kannattaa etsiä esimerkiksi Goodreadsista Heated Rivalryn ja The Long Gamen alkuperäiset kannet. AI-VAN HIR-VE-ÄT. En olisi ikipäivänä tarttunut niiden perusteella yhteenkään kirjaan. Oli erittäin järkipäätös teettää Game changers -sarjalle uudet kannet, ne vievät mielikuvaa pikkuisen toiseen suuntaan ja kiinnittävät ne Booktok-hittien virtaan.

Aloin myös tuskissani lukea uudelleen erästä kaikkien aikojen lempikirjoistani. Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät on edelleen aivan fantastinen kirja. Sekin kulkee muutamassa aikatasossa ja tarkastelee yhden ihmisen / perheen tarinaa useammasta näkökulmasta. Samalla se tarkastelee teknologista kehitystä, siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä, eläinten oikeuksia, ihmissuhteita ja perhettä. Olin jo kirjan ilmestyessä ja olen edelleen sitä mieltä, että jokaisen, joka työskentelee markkinoinnin ja/tai teknologian parissa, pitäisi lukea tämä kirja. Valtonen on itse opiskellut neuropsykologiaa, mikä näkyy kirjassa kiinnostavalla tavalla. En tiedä miksi, mutta jotenkin tästä tulee mieleen myös pari vuotta sitten ilmestynyt Gabrielle Zevinin Huomenna, huomenna ja huomenna, josta pidin valtavasti. Myös Zevinin kirjasta on muuten tulossa elokuva, jonka naispääosaan on jo castattu Daisy Edgar-Jones ja jonka miespääosaan oma kolkkani Heated Rivalry -somekaninkoloa toivoo Hudson Williamsia.

Parhaiten lukujumin häätämiseen kuitenkin taitaisi auttaa juurisyyn eli stressin häätäminen. Lukuinnostuksen hiipuminen on oma tehokkain stressimittarini, jota pitäisi kuunnella paljon enemmän. Ensi viikon tavoitteena on siis laskea kierroksia.

Puettua

Lupasin näyttää tilaamani Kujten-huivin osana asua, joten tässä olisi ensimmäinen kappale keväistä asua kauden trendikkäimmällä asusteella eli kashmir-bandanalla.

Tarkoituksena on yhdistää huivia myös moniin t-paita + bleiseri + farkut -asuihin.

Tennarikauden olen myös avannut, mutta vasta goretex-versioilla. Ne ovat Asicsin ja viime syksynä hankitut.

Kuluneella viikolla aloin entisestään lisätä väriä asuihin, tämä vaaleansininen mohair-neule on Henkkamaukasta ja uusi hankinta.

Nyt kadut vaikuttavat jo niin kuivilta täällä Helsingissä, että ensi viikolla palautan perustennarit kiertoon. En ole hankkinut mitään uutta paria ainakaan vielä. Viimevuotiset pinkki-viininpunaiset Adidaksen Gazelle Boldit ovat nyt yllättävän ajankohtaiset, kun viininpunainen onkin yhtäkkiä myös kevätväri. Minulla on kuitenkin Sellpyn suosikeissa muutama juoksulenkkarihenkinen tennaripari odottelemassa, josko innostuisin.

Mutta nyt hyppään sen pyykkikasan kimppuun ja suunnittelen samalla huomiselle jonkun asun tuon huivin ympärille. Näette sitten kuvia myöhemmin. Kivaa viikkoa!

Luettua

Sain arvostelukappaleena / PR-lahjana mainostarkoituksessa Saana Nilssonin Supo-muistelmat, kirjan nimi on Suojeluenkeli. Arvostan kekseliästä kielellä leikittelyä, joten pidän nimestä todella paljon. Pidin myös itse kirjasta. Se oli älyttömän mielenkiintoinen katsaus siihen, millaista on työskennellä Supon kaltaisessa organisaatiossa. Siihen nähden, miten vähän voi julkisesti kertoa, kirja on tosi kattava ja inspiroiva. Jos Alexander Stubbin vanha Alex-elämäkerta sai minut miettimään, voisiko minustakin tulla EU-nörtti (ehkä!), niin Saana Nilsson sai minut miettimään, voisiko minustakin tulla supolainen (tuskin kuitenkaan, pidän vapaa-ajasta liikaa).

Nilsson on tehnyt mittavan uran ja toiminut monella tapaa lasikattojen rikkojana ja uranuurtajana modernille johtamiselle ja uuden ajan viestinnälle. Eniten minuun osui kuitenkin varsinaisen uratarinan rinnalla kulkeva ansiokas reflektointi. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ajatella monelta eri kantilta sekä kriittisesti ja olla samalla lämpimiä persoonia, omia itsejään. Ja että myös omia tekemisiä voi purkaa analyyttisesti palasiksi ilman, että se on (epäkiinnostavaa) itsensä ruoskimista tai (vastenmielistä) itsensä jalustalle nostamista. Löysin monta kertaa myös tuttua: Olenko liikaa, saanko olla kiinnostunut sekä vakavista että kepeistä asioista? Voinko olla samaan aikaan hassu, pätevä ja ammatillisesti uskottava? Olen itse joutunut varsinkin nuorena todistelemaan turhan paljon, että minulla on myös aivot. (Tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella tiedän, että todistustaakka ei ole minulla.) Toivonkin siis, että mahdollisimman moni nuori, uraansa aloitteleva nainen lukee tämän kirjan. Luulen, että itsekin jätän sen tuohon olkkarin pöydälle ja luen toisenkin kerran. Kiitos Saana kirjasta! Ja kiitos vaivannäöstäsi sen eteen, että Supo on alkanut kertoa tekemisistään avoimemmin. Olet osannut tulkita ajan henkeä ja yhteiskunnallista muutosta erinomaisesti.

Toinen kirja, joka teki vaikutuksen, oli vuoden 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Annie Ernauxin Isästä/Äidistä. Vähän jälkijunassa ihastuin tähän myös hyvin reflektoivaan teokseen, joka pyrkii ymmärrykseen omista vanhemmista ja näiden elämänpoluista. Samalla tulee kuvatuksi viime vuosisadan arkea ja yhteiskunnallista muutosta, elämän karuutta vielä melko vähän aikaa sitten. Väistämättä tämä saa pohtimaan sitä, mitä tästä ajasta ajatellaan myöhemmin ankarana. Sellaisena, josta sanotaan, että “voitteko kuvitella, että minun nuoruudessani sitä ja tätä”. Ehkä sitä, miten maailman kohtalo lepäsi muutaman vanhan, huuruisen ukon käsissä? Muistan vuosia sitten, kun luin toista maailmansotaa edeltävään aikaan sijoittuneita kirjoja ja kiinnitin jostain syystä huomiota siihen, että useammassakin sanottiin vähän eri sanoin, että “sodan uhka leijui Euroopan yllä” ja mietin, miltä sellainen tuntui. Puhuttiinko sodasta koko ajan? Elettiinkö kuitenkin tavallista arkea? Pelottiko ja jos kyllä, miten se ilmeni? Nyt tiedämme. Elämme elämäämme, vitsailemme siitä, että saksalaiset ovat fiiliksissä kun kerrankin maailmansota ei ole heidän aloittamansa ja lähettelemme toisillemme meemejä. Samaan aikaan yhteiskunnallinen puhe militarisoituu ja kova kielenkäyttö on uusi normaali. Paljon ajatuksia, siis, niin kuin laatukirjallisuuden kuuluukin tuottaa.

Kepeämpien ajatusten tarpeeseen luin Game Changers -sarjan avausosan eli Scottin ja Kipin tarinan eli käytännössä Heated Rivalry -sarjan kolmosjakson ja vitosjakson lopun tarinan. Arvosana ihan kiva, mutta ei ole Shanen ja Ilyan voittanutta.

Mutta nyt oikeasti kepeämpiin asioihin eli:

Puettua

Tai oikeastaan, jo toista viikkoa putkeen “ei vielä puettua”. Talvipukeutuminen ei inspiroi enää yhtään ja asuyritelmäni olette todennäköisesti jo nähneet Instagramissa. Mutta kevätasuja olen miettinyt paljonkin. Keväässä ja pastelleissa ei ole mitään yllättävää, mutta ehkä vaaleansininen kuitenkin on tänä vuonna hiukan enemmän in kuin muina vuosina. Sitä löytyy omasta vaatekaapista jo entuudestaan, mutta pidän silmäni auki pienille lisäyksille.

Varsinkin tuo baseball-henkinen t-paita kiinnostaa. Sellainen minulla onkin tainnut olla viimeksi 90-luvulla. Kollaasin farkkupaita on &Other Stories, molemmat t-paidat COS. Jatkoin myös tennaripohdintojani ja mietin, olisiko vaaleansininen niihinkin sopiva väri. En vielä tullut mihinkään lopputulokseen.

Yhden vaaleansinisen hankinnan olen tehnyt. Yksi jos toinen kevään trendejä listaava postaus ja artikkeli työntää silmille bandana-huiveja. Samaan aikaan sain ex-lentoemäntäkollegalta tiedustelutietoa siitä, mitä Air Francen lentoemännät ostavat juuri nyt. No tietenkin kashmir-bandanoita. Jaoin tämän tiedon aiemmin Instagramissa ja naapurini alkoi heti yllyttää tekemään tilauksen ja jakamaan postimaksut. Syyttelimme hetken toisiamme lietsonnasta ja laitoimme sitten ostokset tulille. Nyt odottelen Kujten-brändiltä tällaista huivia.

Second hand -tutkani puolestaan etsii ruudullista bleiseriä. Farkut, valkoinen t-paita ja kiva bleiseri ovat aina vain ikihyvä asu.

Kollaasin vasemman yläkulman Marine Dietillä on aina todella kivoja ja kopioitavia asuja, tämänkin aion apinoida moneen kertaan. Jos ruutubleiseri löytyy, kopioin myös tuon toisen. Lisäksi kevätostoslistalla on ehkä viininpunainen t-paita ja ruskeat mokkaballerinat.

Kaikkia juuri nyt Love Story -sarjan myötä innostava CBK-tyyli tuntuu itselleni turhan minimalistiselta alkavaan kevääseen. 90-luvun yksinkertainen look on talvikuukausia varten. Katsotaan, muuttuuko mieleni, kun pääsen sarjan kimppuun. Ehkä siis palataan tähän. Nyt, kivaa sunnuntaita kaikille!

Luettua

Kyllä vain, luettua. Tämän hetken kuumimmasta sarjasta puhuttaessa minua on turhauttanut, että suomalainen toimittaja/kriitikko ei tunnista ollenkaan sitä, miten olennaisesti kirjat liittyvät aiheeseen. Heated Rivalryn eka kausi pohjautuu kanadalaisen Rachel Reidin Game Changers -sarjan kahteen ensimmäiseen kirjaan (Game Changers ja Heated Rivalry). Sarjan käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Jacob Tierney kuunteli sarjan pandemian aikana, slaidasi Reidin Instagramin DM:iin ja kysyi oikeuksia.

Miksi tämä on tärkeää? Onhan kirjoista tehty hittisarjoja iät ja ajat. Koska kun puhutaan (ja viittaan nyt toimittajiin ja kriitikoihin) tästä genrestä, jota kirjallisuudessa kutsutaan chick litiksi (90- ja 2000-luku), romanttiseksi viihteeksi (pitkäaikaisempi nimi), Booktok-kirjoiksi (2020-luku), olisi hyvä tuntea lajityyppiä edes vähän. Mutta mitäs sitä perehtymään, kuten Tierneykin on todennut useassa haastattelussa, joita olen kuunnellut. Kyseessä kun on ennen kaikkea naisten kirjoittama ja kuluttama kategoria. Viis siitä, että romantiikka ja feelgood on kasvanut muutaman viime vuoden aikana hurjasti. Sarjan suosio ei siis tullut tyhjistä vaan Tierney tunnisti, että henkilöhahmoilla oli jo vankka ja laaja fanijoukko.

Luin ennen sarjan katsomista kirjoista kaksi: Heated Rivalryn ja The Long Gamen, joka on sarjan pääparin, Shanen ja Ilyan, tarinan jatko-osa. Ensimmäinen on enemies to lovers ja slow burn -trooppeineen aika tavallinen genren edustaja. On kilpailuasetelma, kielletty rakkaus, kuumaa seksiä ja onnellinen loppu. Toinen osa sukeltaa vähän syvemmälle toisen päähenkilön traumoihin. Kirjat eivät ole kieleltään erityisen rikkaita tai juonet yllätyksellisiä. Vetovoima tulee siitä, että Reid on luonut todella kiinnostavat, pidettävät ja koukuttavat päähenkilöt. Haluan tietää kaiken, mitä Shanelle ja Ilyalle tapahtuu! Kirjat lukenut huomaa hyvin pian, että tämähän on oikeasti tosi koskettava rakkaustarina, sarjaa katsoville se selviää ehkä vasta nyt perjantaina ilmestyneessä jaksossa 5. Kirjoissa on huomattavan runsaasti hahmojen sisäistä puhetta, mikä on vaikea tuoda tv-sarjaan. Tosin Hudson Williams ja Connor Storrie ovat niin taitavia, että väitän tämänkin onnistuneen. Varsinkin Williamsin näytteleminen mikroilmeiden kautta on, no, vau. Teksasilaispoika Storrie taas muuttaa koko olomuotonsa niin uskottavaksi slaaviksi ja vetää muun muassa pitkän ja riipaisevan monologin venäjäksi niin, että sarjassa muissa rooleissa näytelleet oikeasti venäläistaustaiset kollegat luulivat Storrieta maanmieheksi.

Hesarin kulttuurin toimittaja/kriitikko katsoi ekan jakson ja totesi, että homoseksiä, that’s what it’s all about ja toinen toimittaja katsoi neljä ekaa jaksoa ja totesi saman. Ja että naiset katsovat sitä vain sen takia, kuumia miehiä tekemässä kuumia asioita. Ja jos jostain provosoidun ja ärsyynnyn, niin laiskasta ajattelusta ihmisiltä, joiden pitäisi pystyä katsomaan asioita monitahoisesti ja ymmärtäen, että monta asiaa voi olla totta samaan aikaan.

Koska kyllä, on totta, että sarjan fiktiiviset hahmot ovat very hot ja sekä kirjoissa että sarjassa on paljon seksiä. On myös totta, että Hudson Williamsin ja Connor Storrien ympärille on kehittynyt ajoittain varsin fanaattinen fanikunta. (Itse tyydyn ihailemaan heidän ammattitaitoaan ja pitämään heitä viihdyttävinä persoonina, kahdesta syystä: 1. Kumpikin voisi ikänsä puolesta olla lapseni. 2. Oma miesmakuni on erilainen.)

Samaan aikaan totta ovat kuitenkin myös seuraavat asiat:

• Juuri nyt maailma janoaa onnellisia loppuja, entistä pääministeriä lainaten iloa ja valoa. Tämä sarja näyttelee selvästi turvasarjan roolia ja siksi sitä myös katsotaan uudelleen ja uudelleen. Mitään pahaa ei tapahdu vaan kaikki käy lopulta hyvin. Tämän tähän genreen liittyvän lainalaisuuden toivoisin kriitikoiden ymmärtävän, sillä on merkitystä.

• Representaatio on tärkeää. En voi puhua queer-yhteisön puolesta ja sielläkin on tietenkin monia mielipiteitä. Mutta mitä olen lukenut mielipidekirjoituksia, esimerkiksi tämän New York Timesista, olen ymmärtänyt, että ei-traagisia tarinoita vähemmistöistä todella tarvitaan tänne mainstreamiin. Sarjan näyttelijät ovat myös kertoneet saaneensa runsaasti viestejä ja kiitoksia kaapissa olevilta ammattilaisurheilijoilta. Jotkut ovat tulleet sarjan ansiosta kaapista uloskin.

• Eikä pelkästään queer-representaatio vaan myös neurodiversiteetin: Shane on kirjolla.

• Heteroromanssien perinteiset sukupuoliroolit ja niiden mukanaan tuomat joskus tuskastuttavatkin elementit rakkaustarinassa loistavat poissaolollaan. Se on virkistävää.

• Suostumuksellisuus ja ehkäisy (tästä kirjoitin jo toissa kesänä liittyen laajemmin Booktok-hitteihin) nimetään ja näytetään. Se on erittäin kuumaa ja toivon, että muu viihdemaailma ottaisi opikseen.

• Heated Rivalry, joka on kanadalaisen Craven alkuperäissarja ja HBO:n muualla jakelema, on tehnyt aivan kreisiä maa-PR:ää Kanadalle! Jopa pääministeri Mark Carney on hyödyntänyt täysimääräisesti tätä soft power -mahdollisuutta.

• Ja koska kauppa se on joka kannattaa, mainittakoon, että Heated Rivalry -kirja ja Game Changers -sarja tekivät sarjan ilmestymisvuonna uuden myyntipiikin ja kustantajalleen HarperCollinsille ennätysmyynnin. Kiinnostaa nähdä aikanaan HBO:n tämän vuoden tulos.

Nämä kaikki asiat on ollut tosi helppoa selvittää ja kun tästä ilmiöstä on kirjoitettu, en ole nähnyt muilla kuin kirjasomea tekevillä pienintäkään yritystä siihen.

Rant over. Suosittelen lukemaan Heated Rivalryn ja The Long Gamen, jos haluaa sarjan ympärille enemmän kontekstia ja hahmojen sisäistä puhetta. Itse luin kirjat englanniksi (ostin e-kirjat Apple Booksista). Äänikirjoina molemmat voi kuunnella englanniksi äänikirjapalveluista (HR:n myös kuuntelin, mutta The Long Gamessa oli niin kehno lukija, ettei vain pystynyt). Otava julkaisee sarjan ensi syksynä suomeksi, ja syksyllä ilmestyy myös Shanen ja Ilyan tarinan päättävä Unrivaled. Luin Game Changers -sarjasta myös Role Modelin, mutta sen päähenkilöistä en välittänyt, joten kirjakaan ei tuntunut kaksiselta.

Puettua

Helmikuun viimeinen viikko alkaa, kevät tulee! Olen aloittanut värien tuomisen takaisin vaatekiertooni. Näin on käynyt niin kauan kuin muistan, kesä-Nooran garderobi on ollut värikäs ja kukallinen. Talvi-Nooran on neutraali ja kuvioton. Neutraalit alkavat vetää puoleensa syyskuun aikana ja sitten aina näin helmikuussa tulee fiilis, että pakko saada pinkkiä. Tämän Arketin neuletakin ostin viime keväänä ja saan joka kerta kehuja, kun vedän sen päälleni.

Toinen pinkin ohella olennaisesti kevääseen kuuluva asia on tennarikatsaus. Olen vetänyt vuosia klassisilla valkoisilla Adidaksen Stan Smitheilla ja niillä on aina paikkansa kenkävalikoimassani. Värikkäissä ja/tai tennareissa tykkään erityisesti New Balancesta. Garderobissani on pinkkiä, liilaa ja leokuviota. Googlailin ja roikuin Pinterestissä ja Tiktokissa tällä viikolla runsaasti, kun tein pientä tutkimusta siitä, mikä erityisesti olisi tänä keväänä in.

Huojentava tieto: Mitään radikaalia suunnanmuutosta ei ole eli viimevuotiset tennarisi ovat varmasti tosi jees. Juoksulenkkarihenkiset New Balancet ja Asicsit ovat edelleen kuranttia tavaraa, samoin Adidaksen klassikkomallit. Myös muiden brändien jo hetken aikaa suosiossa olleet retromallit ovat edelleen pop (esim. Nike, Onitsuka Tiger).

Vähän tuoreita vivahteita havaitsin: Ruskea väri ja mokka materiaalina ovat ajankohtaisia. Nämä kaikki kollaasin kengät bongasin Stockan verkkokaupasta. Uutta edustaa tuo oikean alakulman malli, vähän kuin UGGeissakin, myös tennareissa on tuollaisia pistokkaiden tapaisia malleja. Kuinka kätevää!

Toki selvisi myös, mikä on huipputrendikästä: Ballerinojen ja tennareiden välimuoto sneakerina. Ja se, että nyt käytetään monien muhkutennarivuosien jälkeen huippusiroja kenkiä. Kumpikaan näistä ei puhuttele itseäni, mutta jos kiinnostuit, niin tässä Who What Wearin jutussa on hyvä koonti.

Myös Salomon jatkanee suosittuna brändinä. Minulla on jo Asicsin goretex-lenkkarit, jotka ovat tätä samaa estetiikkaa, joten skippaan Salomonin. Mutta jos valitsisin heiltä tennareita, nämä olisivat aika kivat.

Tässäpä kaikenlaista laidasta laitaan. Kuullaan taas pian, minulla on monta hyvää kirjaa kesken juuri nyt!

Sitten itse asiaan!

Luettua

Kuvan kirja minulla on kesken ja palaan siihen toiste. Nyt haluan kertoa, mitä luin Kreikan lomalla. Ja oikeastaan haluan vinkata myös parista muusta viime aikoina luetusta kirjasta.

Luin Emmi-Liia Sjöholmin Kaskaat jo aiemmin, mutta ilman muuta tämä olisi pitänyt lukea siellä Kreikassa! Tarina kertoo naisesta, joka palaa lomasaarelle vuosikausia erään kaveriloman jälkeen ja koettaa selvittää, mitä ystävysten välillä oikein tapahtui. Kirjassa on ikätovereilleni ihanaa 90- ja 2000-luvun taitteen nostalgiaa ja Hawaiian Tropicin voi suorastaan haistaa. Kirja käsittelee kai eniten hankalaa ystävyyssuhdetta, joka on vähän epäterveen rajallakin. Sellaiset(kin) voivat kuulua nuoruuteen, kun aivojen kehitys on vielä kesken. Tämä kirja tuntuisi tosi väärältä lukea tai kuunnella talvella, joten tartu tähän pian. Asteikolla 1-10 annan tälle kirjalle 8,5.

Hehkutin alkuvuodesta Nino Haratishvilin Kahdeksas elämä (Brilkalle) -kirjaa, jota suositteli minulle useampi työkaverini. Nyt keväällä ilmestyi toinen osa, yhtä järkälemäinen kuin ykkönenkin. Alkuvuoden hehkutus pätee myös tähän toiseen osaan, en tiennytkään olevani näin kiinnostunut Georgiasta! Kertoja jatkaa punaisen vuosisadan läpikäymistä yhden perheen tarinan kautta. Perhe on epäonninen, niin kuin moni muukin Neuvosto-Georgiassa ja sen jälkeisessä ajassa. Vaikka monen toivo sammuu tarinassa ja kohtalot ovat traagisia, kirja ei kuitenkaan ole lainkaan ahdistava vaan tosi koukuttava. Tämä saa täyden kympin. Olen yleensä nihkeä antamaan tähtiä tai numeroita, kun aina mietin, miten monesta eri asiasta arvosana voi riippua, mutta tämä kyllä saa kympin. En pakita.

Sitten lomalukemisiin!

Lucy Diamond on varsinainen feelgood-kuningatar ja kun uutuudessa vietettiin myös lomaa Kreikan saaristossa, tallensin tämän kirjahyllyyni ennen matkaa. Lomasaari lohtua kaipaaville on taattua Diamond-laatua: kepeä, täynnä iloa ja juonessa seikkailee ilahduttavasti myös muita kuin ihan nuoria ihmisiä (Diamondin vahvuus ilman muuta). Jos kaipaat sympaattista ja lämmintä tarinaa, jossa on onnellinen loppu, mutta et mitään 🌶️-kirjaa, tämä on sinulle. Annan tälle solidin 8:n.

Booktok-kirjoista luin Christina Laurenin Tosirakkaustestin, joka oli aika kiva, ehdottomasti parhaasta päästä Booktok-hittejä, eikä niin spicy, että olisi tuntunut kiusalliselta lukea perheen seurassa. 😅 Kirjassa seikkailevat osin samat hahmot kuin Sielunkumppanisovelluksessa, mutta tämä on kirjoista mielestäni parempi. Tässä kirjan esittelyteksti:

Kipinät lentävät, kun kirjailija ja dokumenttituottaja päättävät sepittää täydellisen Hollywood-romanssin.

Fizzy on hukassa. Toki hän on menestyskirjailija, jonka rakkausromaanit lentävät kauppojen hyllyiltä, mutta hän ei ole koskaan ollut rakastunut ja hänen lukijoilleen antamansa rakkausneuvot ovat alkaneet tuntua valheilta.

Dokumenttituottaja Connor on aivan ulalla joutuessaan deittiohjelman puikkoihin. Hänen on keksittävä lyömätön koukku. Mitä jos Fizzy, romantiikan kuningatar, rakastuisi kaiken kansan nähden? Fizzy kieltäytyy – kunnes Connor suostuu hänen mahdottomiin vaatimuksiinsa. Nyt on Fizzyn aika astua sankarittaren kenkiin ja löytää onnellinen loppunsa.

Arvosanaksi annan tälle omassa lajissaan 8,5.

Sitten ilahduttavin kirja, ties kuinka mones Guido Brunetti -dekkarisarjan kirja, Donna Leonin Mitä kylvät. Valittelin edellisen Brunetti-kirjan kohdalla, että sarjan parhaat puolet, rikoskomisarion älykköprofessorivaimo Paolan huikeat kokkaukset ja ruokakuvaukset loistivat poissaolollaan ja signorina Elettraakaan ei näkynyt, mutta nyt molemmat olivat tehneet paluun. Jee! Tämä oli taattua Venetsia-fiilistelyä, signorina Elettran asuja ja niihin sointuvia kukkia, Brunettin vaatevalintoja, Paolan överilounaita ja ratkottiin siinä sivussa rikoskin. Ja opin taas Venetsiasta vähäsen. Ei sarjan alkupään kirjojen veroinen, mutta ihan hyvä 7,5.

Puettua

Pakkausstrategiani etelän lomille: vain mekkoja. Pätee niin uikkarin päälle heitettäviin allasasuihin kuin iltavaatteisiinkin. Kun illat eivät ole aivan trooppisia, pitkähihainen pitkä mekko on paras. Pari hametta pääsi mukaan: toinen matkustusta varten ja toinen uikkarin päälle altaalle, mutta huomasin jälleen, että mekot nyt vain ovat käytettävyydeltään parhaita. Liehuvatkin tuulessa.

Altaalle valitsen jotain väljää ja sellaista, ettei haittaa vaikka alla oleva uikkari olisikin vähän kostea. Sinivalkoisen HM:n mekon ostin 2020 ja nyt se alkaa olla sen verran kulahtanut, että olen alentanut sen allasvaatteeksi. Olisinpa ostanut näitä aikanaan useamman, koska tämä on niin täydellinen kuumina kesäpäivinä! Pinkki huitula on Villefranche-sur-Merin joltain torilta ja hämmästyttävää kyllä kestää ihan kunnon konepesun, vaikka onkin kai olevinaan silkkiä.

Repikää toki iloa kalmankalpeasta olemuksestani. Niin tein itsekin. Mekot ovat myös siitä hyviä, että tällainen garderobi mahtuu mainiosti pienempäänkin matkalaukkuun ja jos joku nyt sattuisi lähtemään pelkillä käsimatkatavaroilla matkaan, niin niihinkin. En kyllä ymmärrä, miksi kukaan tekisi niin. ENTÄ KAIKKI KOSMETIIKKA??????

Kengiksi pakkaan nykyään pelkkiä matalia sandaaleja. Raahattuani riittävän monta kertaa korolliset wedget käyttämättöminä kotiin totean, että ei tule tilannetta “jos jonain iltana tekee mieli laittaa jotain fiinimpää”. Matkakenkinä minulla on tennarit. Ylläolevan kuvan mekko on HM:n, ostin Sellpystä keväällä.

Ennen kuin tämä paisuu aivan tolkuttoman mittaiseksi eepokseksi, näytän pienen hankintani, Longchampin supersuloisen pikkulaukun, johon mahtuu juuri lompakko, huulikiilto, puhelin ja pieni avainnippu / autonavaimet. Näin vähän ennen matkaa bussin ikkunasta erään nuoren naisen kantavan tällaista ja sain ihan hirveän pakkomielteen. Seuraavan kerran kun oli asiaa kaupungille suuntasin suoraan Stockan laukkuosastolle ja annoin kesälahjan minulta minulle. Tämä oli täydellinen myös resort-elämässä. Ja bongailinpa näitä siellä muiltakin perheenäideiltä, joten ei ole pelkkä nuorisolaukku.

Seuraavassa kirjeessä (joka tulee nopeammin kuin melkein kahden kuukauden päästä) luvassa:

• Vuoden vaatehankinnat tähän saakka, uudet ja second hand

• Lisää kesäkirjoja

• Aidossa tilanteessa kuvattu hellemekkoasu. I hope.

À bientôt!

Luettua

Sääntö aiheeseen: Ei kannata edes yrittää mitään vaikeampaa tai kirjallisempaa teosta tällaiseen mindsetiin. Tulee vain turhaan epäonnistunut fiilis. Avainsanat ovat juonivetoisuus ja kepeys.

Isabel Nylundin Avoimesti yhdessä on nimensä puolesta vähän hassusti suomennettu. Ruotsinkielisen alkuperäisteoksen nimi Love hack olisi voinut toimia suomennoksessakin, ainakin se oli paljon kuvaavampi. Kirja nimittäin kertoo avioparista, joka ruuhkavuosimayhemin keskellä rivitalossaan ja väljähtäneessä parisuhteessaan päättää ratkoa kipinän puutetta avaamalla suhteen. Ainakin omassa media- ja somekuplassani avoimista suhteista on ollut paljon juttua ja jopa niin ylistävään sävyyn, että jos ei ole mukana ylistyksessä, tuntee olevansa vähän takapajuinen ja tunkkainen, eikä ollenkaan cool. En spoilaa kirjaa, mutta sanon, että se tarjoaa monipuolisemman näkökulman aiheeseen ja pidin kovasti sen tavasta kuvata erilaisia ihmissuhteita. Niin satunnaisia ihastumisia, suhdetta appivanhempiin, itse parisuhdetta kuin sitä kompleksisuutta, joka liittyy ihan vain ihmisen omaan kasvuun. Kirja soljui miellyttävästi eteenpäin, oli juuri sopivan pituinen ja viihdytti. Oli älykkäitä havaintoja ja ihanuuttakin. Erittäin lagom.

En uskaltanut luottaa lukujumin menneen täysin ohi, joten seuraavakin kirja, johon tartuin, oli juonivetoinen viikonlopun rentoutumispläjäys. Olen pitänyt Eeva Loukon Lauttasaareen sijoittuvista dekkareista, eikä sarjan uusin, Suljettu talo, tehnyt poikkeusta. Saattaa jopa olla, että viimeisin on paras sarjan osista. Tutut hahmot ratkovat mielenkiintoisia rikoksia, eikä meno ole liian raakaa tai pelottavaa. Lisäksi päähenkilö Ronja Vaaran äitisuhde on kirjassa erityisen koskettavasti esillä.

Puettua

Vihdoinkin trenssikelit tekivät paluun! Ja vihdoinkin löysin juuri oikeanlaiset leveät vaaleat farkut!

Bongaa pomoni parson. 🐶

Olen käyttänyt näitä Sellpystä löytämiäni Arketin Cloud-farkkuja melkein kaikissa viime aikojen asuissa. Väri on täydellinen ja tarpeeksi vaalea, malli samoin. Minulla on koko 29, mutta näitä on edellinen omistaja kaventanut vyötäröltä. Eipä ollut moisesta mitään mainintaa sovelluksessa eli joskus second handin kanssa voi käydä näinkin. Tällä kertaa sattuma oli minulle onnekas, sillä istuvuus on just eikä melkein.

Farkut ovat sellainen vaatekappale, että niistä pystyy päättelemään aika lailla, missä ajassa ne on hankittu ja näin saa ollakin. Voi sitä jossain asiassa juosta trendien perässä. Muuten tykkään vaatteista, joista ei voi suoraan sanoa, koska ne on ostettu. (Sama filosofia minulla on sisustuksessa.) Näissäkin kuvissa on vaatteita, jotka on ostettu nollarin alussa (sininen Zaran tikkitakki), viime vuonna (musta HM:n neuletakki), 2010-luvulla (Gauharin beige kashmirhuivi, saatu aikanaan mun ekasta kaupallisesta yhteistyöstä heidän kanssaan), 1980-luvulla (äidin vanhat Burberryn trenssi ja Diorin huivi).

Olen ehtinyt kaupungilla palavereihin pyyhältäessäni vilkuilla kauppojen hyllyille sen verran, että olen iloinnut runsaasta määrästä vaaleansinistä kaikkialla. Mutta ihanin bongaus on ehdottomasti tämä överi mekko &Other Storiesissa.

Jos saisin kutsun kesähäihin, niin tämä olisi valintani asuksi ajatuksella all in.

Tänään päällä oli kuitenkin huomattavasti hillitympää: uudet lempifarkkuni ja viime vuonna ostettu Lindexin neulejakku, joka on mielestäni hyvä budjettivaihtoehto Busnelille. En enää löytänyt tätä Lindexin sivuilta, joten jos kiinnostut, niin kannattaa etsiä Vintedistä tai Sellpystä.

Ylihuomenna alkaa toukokuu, joten jotain vaaleanpunaista ja röyhelöistä kaivan kyllä sen myötä esiin. Palataanpa tähän, god natt!

Luettua

Olen potenut pahemman luokan lukujumia, jonka seurauksena Jonas Hassen Khemirin Siskokset on edelleen kesken, samoin Sally Rooneyn Intermezzo. Ensin mainitusta kyllä pidän ja olen lukenut siitä yli puolet, mutta syystä tai toisesta kirja ei imaise mukaansa niin, että hotkisin sen hetkessä loppuun, kuten minulle yleensä käy. Aiheena toisen polven maahanmuuttajien tarinat Tukholman ympäristössä ja ne kipuilut, mitä vanhempien rikkonaiset elämät aiheuttavat näille lapsille, ovat kiinnostavia ja Khemirin kieli on kaunista. Mutta ehkä kerronta viipyilee ja rönsyilee vähän liikaa omaan makuuni.

Siskoksille ja Intermezzolle annan vielä tilaisuuden kummallekin, mutta inspiraatiota odotellessa olen lukenut läjän keskinkertaisia Booktok-hittejä ja Jill Santopolon Laulu joka soi yhä. Pidin valtavan paljon Santopolon Valo jonka kadotimme -kirjasta, mutta valitettavasti kumpikaan sen jälkeisistä kirjoista ei ole yltänyt esikoisen tasolle. Mutta jos Valo jonka kadotimme on lukematta, niin suosittelen lämpimästi. Mikäli siis haluat kevyttä, mutta älykästä luettavaa, jossa seikkaillaan nuoren rakkauden ja nollareiden alun Nykissä. WTC-iskut ovat olennainen osa tarinaa ja ajankuvaa.

Aloitin myös Louise Kennedyn Rikkomuksia, kaikkeni täällä siis teen, että pääsisin jumistani eroon. Mutta sellaista se välillä on. Taito jättää kirja kesken on sellainen, jonka olen opetellut vasta aikuisena ja kiitän itseäni tästä taidosta usein. Maailma on täynnä kirjoja, joista pidän, joten turha tuhlata liikaa aikaa sellaisiin, jotka eivät vain syystä tai toisesta lähde.

Puettua

Instan puolella raportoinkin jo ahkerasti työmatkastani Kööpenhaminaan. Kyseessä oli hyvin Instagram-ystävällinen matka ja inspiraatiota niin työhön, sisustamiseen kuin pukeutumiseenkin tuntui tulvivan joka tuutista. Tuntui myös, että minua voisi käyttää elävänä esimerkkinä siitä, miten markkinointi toimii (kuinka sopivaa, kun matkan aiheena oli Nordic Marketing & PR Team Days). Tarpeeksi kun altistuu jollekin (tässä tapauksessa leveille vaaleille farkuille ja ruskeille Adidaksen tennareille), niin sitä alkaa kummasti luoda tarpeita itselleen, harkita, vertailla ja kun oikea-aikainen ja oikein kohdennettu mainos iskee, ei voi muuta kuin todeta, että ottakaa rahani ja äkkiä. Palaan asiaan asukuvien myötä, jahka konvertoitumiseni on saatettu loppuun eli mahdolliset hankinnat on kokeiltu ja hyviksi todettu.

Siltä varalta, että tyylirapsa meni Instagramin stooreissa ohi, niin nostan tähän muutamat määrittävimmät Köpis-trendit omiin havaintoihin perustuen.

Adidaksen Sambat, Spezialet ja ehkä Campuksetkin hallitsivat tennariskeneä, eniten näkyi ruskeita, valkoisia ja beigejä. Lisäksi näkyi leveitä housuja: niin niitä vaaleita ja valkoisia farkkuja kuin pyjamatyylisiä sekä yksivärisiä että raidallisia puuvilla- ja pellavahousuja.

Ja trensseistään tanskalaiset tunnetaan. Pitkien oversize-mallien rinnalle oli tullut lyhyitä versioita, jotka näyttivät todella kivoilta ja raikkailta. Kartoitin vähän ja keräsin alle esimerkkejä, jos jollain teistä on tai syttyi nyt tällainen tarve.

Andiatalla on aivan ihana malli, joka näyttää olevan alessakin.

Myös &Other Storiesin vähän edullisempi versio näyttää hyvältä.

Tämä Arketin malli on ehkä kivoin, tykkään yksityiskohdista.

Minulta kysytään muuten usein Instassa trenssivinkkejä, joten tässä vielä yksi bonustrenssi, joka on polvipituinen ja mielestäni vertaansa vailla hinta-laatusuhteessa. Jos budjetti ei taivu Burberryyn, niin Uniqlo on aina varma valinta. Värivaihtoehtoja on kolme.

Jotta tulisi toimitettua myös luvattu Puettua-osio, niin tässä oma aktiivikäytössä oleva trenssini, äidiltä peritty 80-luvun Burberry.

Tällä kahden yön työmatkalla (täydellisin pituus työreissulle nyt ja aina) minulla oli mukana yhdet farkut (ONNEKSI pakkasin ne mustat Levi’s XL:t, koska Köpiksessä olisin ollut bootcuteineni yksin), yhdet tennarit (yhyy ei ruskeat Addut 😅) ja muutama eri yläosa, joita pystyi varioimaan päivien ja iltojen välillä. Ja asusteet tekevät paljon: päivällä timanttinappikorvikset, illalla Tresorien ihanat sekoboltsishamppanjapullokorvikset. Päivällä iso laukku, illalla pieni. Ja vaikka väri-iloittelu kiinnostaa keväisin, niin reissuun pakkaan yleensä paljon mustaa sekä yhdisteltävyyden että kahvien kaatumisen varalta.

Guccin pieni puuvillahuivi pelasti lookin myös, kun halusin tunkea päiväohjelman ja illallisen väliin lenkin, mutta en ehtinyt pestä hiuksia. Likaiset ja hikiset hiukset olivat aivan jees tiukalla nutturalla ja pikku somistuksella.

Reissusta jäi vaikka mitä ajatuksia niin ammatillisesti kuin tyylillisesti, jälkimmäisiin palaan varmasti täälläkin! Ensi kerralla lupaan myös kertoa kirjoista, joita olen saanut loppuun ja käyttää vähemmän sulkuja. (Hello maneerit!)

Kirjapuolella säästelen monen hehkuttamaa Jonas Hassem Khemirin Siskoksia viikonlopuksi. Sellainen takuuhyvä ja -koukuttava kirja vaatii oikeanlaisen hetken. Mieluiten sellaisen, että kukaan ei puhu minulle tuntikausiin.

Luettua

Keskeytyksiä sietävä kirja (ja keskeytykset tavallaan vahvistavat kirjan sanomaa) oli Hanne Kettusen eli Valeäidin Väsyneet naiset, josta oma somekuplani tohisi viikko, pari sitten. Moni on selvästi kokenut aiheen omakseen, sillä kirja pomppasi myös Kirjakauppaliiton helmikuun Mitä Suomi lukee -listoille. Enkä ihmettele, koska ketä nyt ei väsyttäisi. Minusta kirja oli ihan kiva ja onnistui sanoittamaan monta asiaa, jotka monella kenties pyörivät epämääräisenä myttynä aivoissa, jossain siellä kofeiinin takana. Jäin itse pohtimaan, että ehkä tämä koko diskurssi kaipaisi sen tunnustamista, että väsymys ja muutamat muut negatiiviset tunnetilat kuuluvat elämään nekin. Ei täällä ole uskoakseni tarkoituskaan elää niin, että aina olisi optimaalinen olo ja kaiken ikävän voisi poistaa elämästä. Ei Kettunen sitä kirjallaan varmasti tavoitellutkaan, tämä oli vain hajanainen jatkoajatus.

Emily Henryn uusimman luin myös tovi sitten. Tykkäsin Hassusta jutusta valtavan paljon, siitä taisi tulla suosikkini kirjailijan kirjoista. Emily Henry on tosi taitava tekemään kaikista Booktokin tuntemista troopeista omintakeisen ja hauskan version. Tässä kirjassa oli “forced proximity” ja “friends to lovers”. Ehdottoman viihdyttävää luettavaa, paino ei ole ollenkaan chileissä vaan hyvässä tarinassa.

Rebecca Serlen kirjat olen löytänyt Insta-seuraajieni vinkeistä, lämmin kiitos! Tämän suosikkikirjailijan uusin Ennusmerkit oli kiva ja kepeä. Serlen feelgood-kirjoissa on aina joku hiukan yliluonnollinen elementti. En itse ole fantasian ystävä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta näissä kirjoissa erikoisuudet tuovat vain pikantin lisän. Tässä vielä kuvausteksti.

Menestyskirjailijan taianomainen tarina sinkkuudesta, rakkaudesta ja kohtalosta.

Joka kerta kun Daphne Bell tapaa uuden miehen, hän löytää mystisen paperilapun, jossa lukee etunimi ja tulevan suhteen kesto. Hän tiesi viettävänsä kolme päivää Martinin kanssa Pariisissa ja viisi viikkoa Noahin kanssa San Franciscossa. Romanssi Hugon kanssa kesti kolme kuukautta, ja nyt he ovat parhaat ystävät.

Viimein yhdessä lapussa on vain miehen nimi: Jake. Suhteen jatkuessa Daphne alkaa kuitenkin epäillä universumin erehtymättömyyttä ja miettiä, mitä merkitsevät sitoutuminen, rehellisyys ja aito rakkaus.

Viisi vuotta myöhemmin -bestsellerin kirjoittajan romanttisin teos osuu lukijan sydämeen.

Puettua

Tein Instagramiin tällä viikolla Tyylivuosikymmen-postauksen, johon latasin sata asua vuosilta 2015-2025. Puhelimen muistissa oli enemmän viime vuosien kuvia, joten tänään aloin kaivella, josko olisin löytänyt vanhan koneeni uumenista lisää tuohon alkupäähän sijoittuvia kuvia. Sattuipa sopivasti, että olen poistellut blogiaikaisia kuvia varsin laiskasti. Niitähän nimittäin löytyi.

Samassa yhteydessä siirsin pilveen aimo kasan lapsen vauva- ja taaperovuoden kuvia ja koin suurta elämänhallintaa. Olen nimittäin monesti angstaillut sitä, että jos vanha koneeni hajoaa, samalla menee monta tärkeää kuvaa. En toki tarpeeksi, että olisin tarttunut toimeen. Mutta nyt – samalla viikolla sekä allergialääkkeiden aloitus ajoissa siitepölykautta varten ETTÄ kuvien järjestäminen. Voitte kohta alkaa kutsua minua Noora Hostikaksi (ystäväni, joka on järjestelmällisin tuntemani ihminen).

Kohta seuraa pötkö asukuvia vuosilta 2015-2017. Monia vaatekappaleita omistan edelleen ja lähes kaikki asut ovat sellaisia, että voisin ne toistaa. Ainoastaan revityt farkut eivät tunnu oikein ajankohtaisilta, mutta epäilemättä niidenkin aika muodin kiertokulussa taas koittaa. Yksikään asu ei hävettänyt, joten voitaneen todeta, että oma tyyli on löytynyt.

Okei näin lyhyttä mekkoa en enää pukisi. 😅

Tämä ilta on muuten jäänyt mieleen. Vietin sen yllä mainitun Nooran kanssa Groteskin terassilla ja taisi mennä pikkutunneille, vaikka oli arkipäivä. Oi aikoja!

Uskolliset Nike Free -tennarini, joilla kävelin varmaan miljoonia askelia. Edelleen parhaat kengät reissuun juuri mukavuuden takia.

Näköjään Noora mainitaan varsin monesti tässä kirjeessä. Mutta tyyli liittyy, ei ole nimittäin yksi, eikä kaksi kertaa, kun olemme ilmestyneet jonnekin täsmälleen samanlaisissa asuissa.

Vauvavuoden kuumimmat asusteet: Bugaboo Buffalot ja Babyzen Yoyot.

Nyt Substack ilmoittaa, että tulee liian pitkä kirje, mutta ehkä asia tuli selväksi. Puettu on ja kuvattu, vuosien varrella. Ensi kerralla taas jotain tuoreempaa!

Luettua

Luin viime viikonloppuna ja alkuviikosta pari kirjaa, jotka haluan molemmat mainita.

Johanna Vuoksenmaan Suurenmoinen matka kertoo vuonna 1943 natsi-Saksaan virkistysmatkalle lähtevästä joukosta. Tarinan päähenkilö on Alma, jonka poika on kaatunut SS-joukoissa, ja matkakumppaneista kaikki ovat menettäneet omaisia samasta syystä. Matka on palkinnoksi muotoiltua propagandaa, joka tuntuu purevan päähenkilöön ihmeellisen hyvin. Kirjan toinen aikataso on Alman lapsenlapsenlapsen, Ilonan tarina. Ilona on lentoemäntä, jolla on lapsi jo menehtyneen venäläisen miehen kanssa. Ilona saa haltuunsa Alman matkalta kirjoittaman kirjeen ja pöyristyy - kuten kuka tahansa meistä tämän ajan ihmisistä tekisi.

Suurenmoinen matka on romaani, mutta se perustuu Vuoksenmaan oman isoisoäidin vastaavaan matkaan ja sieltä kirjoitettuun kirjeeseen. Kirjassa on aikatasojen lisäksi pieniä tarinoita natsien julmuuksien kohteiksi joutuneista, jotka alleviivaavat sitä, miten ihminen voi sulkea silmänsä ympärillä tapahtuvilta kauheuksilta, joko tarkoituksella tai tiedostamattaan. Kirjallisena keinona pikkutarinat tuntuivat vähän irrallisilta, mutta ymmärrän erinomaisen hyvin, mitä niillä on tavoiteltu. Mutta Alman tarina tuntuu tässä ajassa niin absurdilta ja ahdistavan ajankohtaiselta, että ehkä tavoite tulisi täytettyä muutenkin.

Tämä kirja jäi pyörimään mieleeän pitkäksi aikaa, kun väistämättä aloin pohtia, mitä kaikkea tässä ajassa meiltä jää näkemättä tai mistä valitsemme katsoa pois, eivätkä viikon uutiset ainakaan vähentäneet tunnetta. Sivuhuomiona sanon, että tämä oli ensimmäinen lukemani kirja, jossa matkustamohenkilökunnan työtä on kuvattu näin realistisesti. Tunnistin niin monia asioita!

Hesarin kritiikin kirjasta löydät tästä.

Toinen lukemistani kirjoista on nyt ilmestynyt suomeksikin, mutta itse luin tämän englanniksi. Olisikohan joskus vielä ranska niin hyvässä kuosissa, että voiis lukea Elisa Shua Dusapinia alkukielellä? Jos tykkäsit Talvi Sokchossa -kirjan pysähtyneestä tunnelmasta, tykkäät Pachinko Parloristakin. Siihen toiseen Pachinko-kirjaan verrattuna tämä on toinen ääripää, kaikkea muuta kuin eeppinen sukutarina historian pyörteissä. Pachinko Parlor on ilmaisultaan tosi tiivis ja niukka ja kertoo yhdestä lomasta isovanhempien luona. Silti se sisältää kaiken sen toisen Pachinkon historian. Tai ehkä vain kuvittelin.

Puettua

Ei uutta nähtävää täällä. Mutta tänään tuntui jo aamulla lehteä hakiessa siltä, että kevät on nurkan takana ja sellainen aamuinen hetki on myös juuri se heikko hetki, että jos joku siinä aamuilmaa haistellessa kysyisi multa, että otetaanko koira, niin haksahtaisin. Onneksi ei kysynyt, koska kaikkina muina hetkinä tiedän, että meille ei enää tule koiraa.

Kevään hankinnoissa olen edistynyt suunnitelmani mukaan. Tosin sen verran totesin, että Tôteme-henkisen tikkitakin sijaan enemmän on käyttöä lyhyen tikkitakin ja fleecen yhdistelmälle. Nimittäin aina keväisin mietin, että mikä takki sitä pitikään laittaa kävelylle, joka ei ole urheilukävely vaan sellainen kevyt asiointitallustelu ja nähtyäni yhden tietyn Aimnin mainoksen somessa riittävän monta kertaa olen ehdollistunut siihen.

Kas näin, Noisy Mayn takki löytyi tällä viikolla Relovesta ja uudet valkoiset tennarit löytyivät Sellpystä. Jälkimmäinen tällä kertaa vähän petti, sillä luulin tilaavani Stan Smithit, mutta nämä ovat kyllä joku muu malli. Kuvat eivät olleet tarpeeksi informatiiviset. Ihan kivat nämä kyllä ovat, mikä malli sitten lieneekään, mutta eivät erityisen mukavat. Kaupunkikävelyiden luottokengiksi näistä ei siis Sam, eikun Stan Smithien tapaan ole, mutta rennoille illallisille ja töihin nämä tsiljoonannet valkoiset tennarini ovat just eikä melkein.

Entä se vanhemman virkaiän lentoemännän tyyliviisaus? Sen kuulin aikanaan ihanalta naapuriltani Ullikselta, joka on myös entinen kollegani. Se kuuluu näin:

“Voit olla leokuosista mitä mieltä haluat, mutta tulet huomaamaan, että kun täytät neljäkymmentä, se alkaa yhtäkkiä vetää puoleensa.”

Voin vannoa, että näin todella kävi. 38-vuotiaana ostin leokuosisen hiuspannan ja nyt 44-vuotiaana totesin, että tietenkin mun tennareissa pitää olla leopardia. Ehkä huomasitte myös sateenvarjoni ylimmässä kuvassa? Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin laitoin tilaukseen myös yhdet toiset tennarit, joissa on samaa kuosia. Niistä lisää toiste! Rau!

Luettua

Ahkeroin viikonloppuna peräti kolme kirjaa. Yksi oli puhdasta perjantai-illan viihdettä Tessa Baileylta, juuri suomeksi ilmestynyt Kunnolla koukussa. Eipä siitä sen enempää kuin että suosittelen kaikille, jotka haluavat rentoutua jonkin kepeän ja kuumahkon parissa, Bailey on parhaasta päästä tätä genreä. 🌶️🌶️ Jos mietit, mitä chilit ovat, niin Hesarin juttu tarjoaa osviittaa. Muistatteko, kun viime kesänä kirjoitin näistä chilikirjoista? Ja siitä, että jos haluaa nuorison lukemaan, niin kannattaisi varmaan muistaa mainita, että Booktok-hitit sisältävät varsin paljon seksiä. 😅 Nyt vihdoin joku tajusi tuoda asian esille.

Toinen lukemani kirja oli Vigdis Hjorthin Toisto, jota useampi työkaverini suositteli. Se oli ahdistava ja häiritsevä, mutta koukuttava. Tosi hyvä, mutta vaikea kuvailla. Ei mikään kevyt kirja vaan sellainen, joka sai aluksi pohdiskelemaan omaa vanhemmuutta ja lopuksi löi ilmat pihalle.

Eniten lukemistani kirjoista tuotti iloa upouusi Paula Hämäläisen esikoisromaani Tämä ei ole romanttinen komedia. Se oli raikas, hauska, vähän ärsyttävä ja herättelevä. Sai tunnelmoida Lontoota ja Tokiota ja Japanikin oli ihan erilaisessa roolissa kuin lukemissani kirjoissa yleensä. Ei sellaisena eteerisenä, aina harmonisena toinen toistaan seuraavana teeseremoniana vaan vähän rujona, epätäydellisenä ja meluisana. Tuli ihan mieleen Dolly Alderton, jonka löysin viime vuonna sattumalta Elle-lehteä Lontoossa lukiessani ja jonka kirjoista olen tykännyt. Jos tykkäät Aldertonin kirjoista, niin tässä mainio kotimainen vastine. Jään odottelemaan lisää tältä kirjailijalta. Tässä vielä esittelyteksti.

Miksi ihmissuhteet ovat joillekin niin järjettömän vaikeita? Tragikoomisessa esikoisromaanissa Bridget Jones kohtaa Sally Rooneyn.

Suomalainen Maija saa assarinpestin halpaan true crimeen erikoistuneesta tuotantoyhtiöstä Lontoossa. Firma lähtee Tokioon kuvaamaan sarjaa japanilaisista sarjamurhaajista. Reissulla Maija saa flashbackeja tokiolaisesta ensirakkaudestaan. Moni asia ei mennyt hyvin, ja suhteen jälkeen Maija ei ole seurustellut. Onko päälleni langetettu kirous, Maija miettii. Miksi miesten kanssa on aina niin vaikeaa?

Herkullisen melankolinen ja vilpittömän toiveikas teos rakkauden etsinnästä kysyy, miten pitää yllä uskoa rakkauteen silloinkin kun kaikki epäonnistuu.

Ajoittain mietin, että apua onko kumppanin löytäminen tosiaan näin vaikeaa, että onko tämä yhtään realistinen kuvaus. Sitten aloin kaivella jotain muinaismuistoja mieleni sopukoista ja tulin siihen tulokseen, että kyllä se tosiaan taisi olla.

Puettua

Kuten sanottua, avasin tennarikauden. Pari vuotta vanhat New Balancet eivät olleet mikään järkiostos, nehän ovat aivan tolkuttoman hankalat pitää puhtaana, kun mokkaosien takia niitä ei voi ei heittää pesukoneeseen, eikä kankaisia ja mokkaisia osia voit putsta tavallisilla tennarinputsausliinoilla tai -aineilla. Nähtäväksi jää siis, vetelevätkö nämä viimeisiään muussa kuin talli- tai roskienvientikäytössä.

Tennareiden lisäksi jokakeväinen värikiinnostus on saapunut aikataulussa. Harmaat neuleet alkavat tuntua tolkuttoman tunkkaisilta, eikä mustakaan enää samalla lailla houkuttele. Liila bleiseri on sopiva siirtymäkauden vaate. “Työskentelen kirja-alalla but make it Barbie”. Ostin sen reilu vuosi sitten Hobbsin alennusmyynnistä Lontoosta.

Bleiserin alla on talven paras vaate: Arketin merinovillainen t-paita. Ihanan lämmin, ei tarvitse juuri pestä vaan tuuletus riittää ja näyttää kivalta lähes kaiken alla.

Entäs sitten se lupaamani kevään ostoslista?

Olen jo pitkään ihaillut Maiôn uikkareita, löysin ne inspiroivan Janeten kautta. Hintavia ovat, mutta ehkä sitä voi kypsässä 44 vuoden iässä pikkuhiljaa alkaa ostaa uikkareita muualtakin kuin Henkkamaukasta.

Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat olleet aukiolevalla välilehdellä nyt elokuusta saakka. Kenties kevään aikana tapahtuu?

Lisäksi etsinnässä on kapea, klassinen musta vyö. Sellainen, joka näyttäisi skarpilta mekon vyötäröllä, farkkujen kanssa tai miksei shortsienkin sitten kesällä.

Muuten yritän ostaa haluamani Sellpystä, josta on tullut suosikkini kaikista second hand -vaihtiksista. Olen jo tilannut sieltä uudet tennarit (jälleen yhdet yllätyksettömät Adidaksen Stan Smithit loppuunkuluneiden tilalle) ja Arketin mustan fleecen ratsastustunneille. Mielestäni Sellpy toimii parhaiten, kun tietää täsmälleen mitä etsii. Olen ostanut sieltä paljon myös lapselle. Samassa lähetyksessä on nytkin tulossa tanskalaisten kovasti suosima thermoasu kevättalven ulkoiluihin. Jos Helsingin talvet ovat tätä nykyä tällaisia, niin on paras kääntää katse Tanskan suuntaan ja katsoa, mitä siellä puetaan kosteina ja koleina talvina. Omiin kevään ulkoiluihin haluaisin väljän, Tôteme-henkisen tikkitakin.

Semmoista tällä kertaa. Kuullaan taas!

Luettua

Sain ystävältäni Nooralta kirjan saatesanoilla “tästä tykkäät varmasti” ja kuinka ollakaan, kirja oli se ihan samainen opus, jota myös Eeva Kolu (who can do no wrong) oli suositellut aiemmin ja josta olin harmitellut, kun en löytänyt sitä Storytelistä.

Rachel Khongin Real Americans on täydellinen sukutarinakirja. Se kertoo kolmen ihmisen tarinan. Jokainen henkilöhahmo on historiansa muokkaama ja päätyy toimimaan kuka mitenkin – kaikki hyvää tarkoittaen, mutta jollain lailla kuitenkin epäonnistuen lopputuloksessa. Henkilöt elävät eri ajoissa, yksi Maon Kiinassa, yksi vuosituhannen taitteen Nykissä ja yksi nykyhetkessä ja tulevaisuudessa Yhdysvaltain länsirannikolla. Pohdin kirjaa lukiessa paljon sitä, kuinka paljon elämässä on sattumanvaraisuutta ja elämän liialliseen hallitsemiseen pyrkiminen vain napsauttaa sormille. Tuli jotenkin mieleen John Lennonin sanoitus, jossa sanotaan, että “life is what happens to you while you’re busy making other plans”.

Jäin pohdiskelemaan kirjasta erityisesti päähenkilöiden suhteita toisiinsa. Kuinka vaikeaa on ottaa esille asioita, jotka väistämättä ja kuitenkin tulevat vielä joskus esiin omia aikojaan.

Jos pidit seuraavista kirjoista, tykkäät todennäköisesti tästäkin:
Pachinko – Min Jin Lee
Free food for millionaires – Min Jin Lee
The Last Story of Mina Lee – Nancy Jooyoun Kim.

Ja jos et ole lukenut edellisiä, iso suositus niillekin.

Puettua

Saavutin myös kevään vaatetavoitteeni hämmästyttävän nopeasti, löysin nimittäin täydelliset tummansiniset bootcut-farkut. Sain sattumoisin vapaaillan omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni ja kävin tsekkaamassa alennusmyynnit. Tapani mukaan löysin kaikkea normaalihintaista ihanaa, mutta Leviksen 725 High Rise Bootcutit ovat kyllä täyden hintansa arvoiset. Sovitin ja ostin, päätös syntyi minuuteissa, eikä vähiten siksi, että farkkujen pituus oli täydellinen. Levi’s on siitä mukava brändi, että he tarjoavat tuumakoon 30 pituutta, mikä on itselleni ehdoton juttu. Ja ei, te pitkäjalkaiset, housuja harvemmin voi lyhentää montaa senttiä ilman, että koko malli kärsii.

Nyt kun vielä pääsisi eroon talvikengistä! Niin mukavat ja funktionaaliset kuin nämä Tretornin Aspat ovatkin, niin ei käy kiistäminen, että tennarikelit siintävät toiveikkaan mielessä. Olkoon harhaista näin tammikuussa, mutta on sitä hullumpaakin tapahtunut, esimerkiksi talvena 2019-2020, jolloin ei näkynyt lunta koko talvena.

Vaan nyt vedän vielä funktionaalisempaa jalkaan, nimittäin nastat, ja kävelen hakemaan lasta kaverinsa luota. Jään haaveilemaan seuraavista:

• Paksupohjaiset tennarit herkullisessa värissä. Perus-Gazelleista tulee liikaa 90-luvun Oasis mieleen (se bändi, nuoremmille tiedoksi, jos teitä on jotenkin eksynyt tänne keski-ikähubiin).

• Pinkin ja beigen yhdistelmät.

• Vaaleanpunainen, hyvin preppy kauluspaita. Ehkä Gantin tai Abercrombien.

  Kiitos kun luit! Alta pääsee tilaamaan uutiskirjeen omaan meiliin.

Luettua

Luin joululomalla kirjan, jota useampi kollegani, pomoni etunenässä, oli suositellut ja jonka olin aloittanut ikuisuuksia sitten. Koko loppuvuosi oli mennyt niin kovilla stressikierroksilla, että keskittyminen riitti vain BookTok-kaman lukemiseen ja Nino Haratishvilin Kahdeksas elämä (Brilkalle) nökötti aloitettuna ja hylättynä digitaalisessa kirjahyllyssäni. Kaksi viikkoa lomailtuani olin riittävän rentoutunut jatkaakseni ja sitten en muuta tehnytkään kun luin. Upposin georgialaisen perheen sukutarinaan ja Neuvostoliiton hulluuteen niin, että lopetettuani olen uudenlaisessa lukujumissa – mikään ei enää tunnu miltään, sillä Kahdeksas elämä meni heittämällä kaikkien aikojen suosikkikirjojeni Top 10:een, ehkä jopa vitoseen. Onneksi seuraava osa ilmestyy jo nyt keväällä! Siispä liityn kirjan hehkuttajien joukkoon näillä saatesanoilla: Ekat 30 sivua ovat vähän puuduttavat, mutta usko minua. Kun jaksat ne, pääset nauttimaan aivan briljantista kirjasta, jota kuvailisin ehkä parhaiten sanalla rehevä. Georgian viinit, hedelmät ja kaakaon voi melkein haistaa, sametinpehmeät illat tuntea ihollaan ja tarina rönsyilee juuri oikean määrän muodostaakseen yhden perheen tarinan. Ja toisaalta punaisen vuosisadan hulluus on niin monimuotoista, että hengästyttää. Nämäkin asiat ovat todella tapahtuneet lähihistoriassamme.

Muita mainitsemisen arvoisia loppuvuonna luettuja kirjoja:

Kepeitä BookTok-hittejä parhaimmillaan edustavat Carley Fortunen Odota minua järven rannalla ja Joka ikinen kesä.

R.F. Kuangin Yellowface, jonka olin myös aloittanut aikaa sitten ja joka oli jostain syystä jäänyt kesken. Kuuntelin sen syksyllä loppuun, kun näin suomennoksen kirjakaupan hyllyssä ja muistin pitäneeni alusta. Itse kuuntelin englanniksi, mutta nyt Yellowface on tosiaan myös suomennettu.

Puettua

Sydäntalvi nyt ei ole varsinaisesti kovin inspiroivaa pukeutumisaikaa vaan yksinkertaisella ja neutraalilla mennään. Tavoitteeni vähentää rutkasti uusien vaatteiden ostamista epäonnistui viime vuonna surkeasti, mutta tämän vuoden olen aloittanut mainioilla second hand -löydöillä. (Lohdutan kuitenkin itseäni sillä, että vaikka epäonnistuin, ostin silti huomattavasti vähemmän uusia vaatteita kuin keskivertosuomalainen.)

Ensimmäistä second hand -löytöäni inspiroi joulun alla Stockalla näkemäni nuori nainen, jolla oli kiva asu ja ennen kaikkea ihana hattu. Hattu sai minut googlaamaan välittömästi ja vain vähän pakkomielteisesti. Sellpystä löytyi hakusanalla teddy bucket hat. Tilasin sekä Arketin että Monkin version, joista Monki jäi hieman lämpimämmän sävyisenä itselleni käyttöön ja viileämmän Arketin halusi itselleen äitini.

Asuun kuuluivat myös mustat bootcut-farkut. Mikä onni, että olin löytänyt sellaiset UFFista työpaikan cowboy-pikkujouluja varten jo aiemmin. Ja musta villakangastakki, ikisuosikkini. Merkki on 2nd Day ja mallia myydään edelleen, mutta sen verran on vuoden 2018 jälkeen shrinkflation vaikuttanut, että nykyversiossa on vain 50% villaa, kun itselläni taitaa olla ainakin 80%.

Merinopoolo on Uniqlosta ja kengät Tretornilta, lämpöiset JA vedenpitävät.

Bootcut-farkut ovat olleet teinien (ja myös oman 8-vuotiaani) mieleen jo tovin, itsellä meni hetki päästä tälle kierrokselle mukaan, mutta nyt olen tukevasti messissä ja kevään ostoslistalla onkin tummansininen pari. Esimerkiksi vanhat kunnon Miss Sixtyt kiinnostavat.

Takavuosien The Farkkubrändi 7 for all mankind tekee myös tosi kivoja. Haaveilen tällaisista tummansinisen kipparitakkini kanssa. Kipparitakki on myös second hand -löytö, näytän sen joku toinen kerta.

Otsikon top-listalle pääsevät myös timanttikorvikset, jotka sain joululahjaksi mieheltäni. Hän on aina ollut hyvä ostamaan lahjoja, mutta nämä menivät kyllä kaikkien aikojen ykköseksi. Korvikset ovat niin ihanat, että jopa minä menin sanattomaksi, kun avasin pakettini. Ne käyvät arkeen ja juhlaan ja sopivat ihan mihin vain.

Lippiksessä lukee Barolo ja olen tilannut sen viime talvena Cocktailored-nimisestä nettikaupasta, jossa oli muidenkin rypäleiden ystäville versioita. Neuletakki on Gestuz.

Siinäpä tuoreimmat. Ehkä uutiskirje inspiroi itseänikin satsaamaan taas asuihin vähän enemmän. Laitan tuohon alle tilausnapin, josta voipi tilata kirja- ja asulätinäni omaan sähköpostiin. Kuullaan, kun olen keksinyt, mitä lukea seuraavaksi!

Subscribe now

Luettua

Aloitetaan Pihla Hintikan Äidin omasta. Ystäväni Noora vinkkasi minulle tämän kirjan ja tartuin siihen ilolla, olin nimittäin pitänyt tosi paljon kirjailijan edellisestäkin teoksesta, Hetken Pariisi on meidän. Äidin oma kuvaa äitiyttä monelta eri kantilta. Kirjailija on tavoittanut tunnekirjon monimutkaisuuden ja sen, miten eri asemassa naiset voivat olla äiteinä riippuen siitä, ovatko he parisuhteessa, nuoria tai aikuisia, varakkaita tai vähävaraisia. Kirjassa on yksi lause siitä, miten äitejä kehotetaan tietyssä kuplassa ottamaan omaa aikaa. Ajatus jatkuu sillä, että onko kaikki muu aika sitten jollekulle muulle kuuluvaa. Jäin pohdiskelemaan tätä pitkäksi aikaa (ja tietenkin mietin myös, sanotaanko isille koskaan, että otapa nyt vähän omaa aikaa). Miksi minäkin miellän, että äidin oma aika on jotain, joka tapahtuu kun lapset ovat nukkumassa tai sitä lähtee kaupungille humputtelemaan yksin tai ystävien kanssa tai mitä nyt kukin tykkää tehdä? Miksi omaa aikaani ei ihan yhtä lailla olisi rojahtaa kirjan kanssa terassin sohvalle, vaikka koko perhe olisikin kotona? Tätä ajatusta sopii mutustella pidempäänkin ja tätä kirjallisuus mielestäni parhaimmillaan onkin – ajatuksia, jotka eivät jätä rauhaan.

Pidin kirjasta valtavan paljon ja opin vähän uutta Ranskastakin. Anonyymi synnyttäminen kuulostaa suorastaan vallankumoukselliselta.

Kesääni kuuluvat aivan erottamattomasti myös höyhenenkevyet feel good -kirjat, joista tietää tarinan päättyvän onnellisesti. Tänä kesänä olen keskittynyt erityisesti BookTok-hitteihin, koska halusin ymmärtää ilmiötä. Ja oho, suurin osa niistä olikin varsin kuumia. :D Tästä voisi varmaan puhua enemmänkin, koska itselleni tuli heti mieleen, että jos nuorisoa halutaan innostaa lukemaan enemmän, niin eikö runsaasti seksiä sisältävä genre olisi varsin pätevä kulma? Osa lukemistani kirjoista oli laadullisesti lähinnä muinaisen Regina-lehden Naisen unelmia -palstaa, osa taas oli kekseliäitä, viihdyttäviä ja juonenkäänteet pääsivät jopa yllättämään. Ja oli ilahduttavaa huomata, että maailma on selvästi mennyt joissain asioissa parempaankin suuntaan, sillä ehkäisy oli kaikissa kirjoissa isossa roolissa, samoin suostumuksellisuus ja naisen nautinto. Keski-ikäisen perheenäidin näkökulmasta kuuminta taisi kuitenkin olla se, että miespäähahmot kokkasivat, korjasivat ja kannattelivat leveillä harteillaan myös arkea. Herrasmiehet for the win!

Jos haluat perehtyä, tässä lukemistani parhaat:

Tessa Bailey: Kesä kalastajan kainalossa
Lucy Score: Sinuun en ainakaan rakastu
Elle Kennedy: Kiltin tytön syndrooma
Sally Thorne: Totista leikkiä

Sitten vielä yksi kirja, jonka luin tänä kesänä ja josta haluan vielä mainita! Jenny Hanin Kesä jona minusta tuli kaunis oli kirjana tasoa ihan ok, mutta sen perusteella tehty sarja Amazon Primellä oli ihana ja koskettava. Ruudun täydeltä Yhdysvaltain itärannikon rantakaupunkien estetiikkaa, kivoja kesäasuja ja kauniita maisemia. Nuorten ystävysten ja sisarusten tarina on symppis, mutta eniten pidin aikuisen ystävyyden kuvauksesta. Susannah ja Laurel ovat olleet ystäviä yliopistosta saakka ja heidän suhteensa on erityisen kiva, samoin hahmojen välit toistensa lapsiin. Luen itse kirjasarjan toista osaa nyt (Ei kesää ilman sinua) ja odottelen, josko sarjan toinen kausi tulisi näkyviin myös Euroopan Amazon Primessä.

Puettua

Ei mitään uutta auringon alla – toukokuun loppupuolella alkaa kesämekkojen kausi, joka jatkuu elokuun loppuun saakka. Farkkuja en aio sitä ennen pukea. Farkkuhame saattaa joskus käväistä päällä, mutta muuten otan kaiken irti kevyiden kesähepenien lyhyestä sesongista. Sinivalkoinen mekko on uusi hankinta HM:stä, mutta en onnistunut löytämään sitä netistä. Mekkoa voi käyttää joko noin tai sitten off soulder -versiona.

Viimevuotista suosikkia Gina Tricotista olen käyttänyt myös ahkerasti. Tämä maksimittainen mekko räjäyttää Instagramin DM:t joka kerta vilahtaessaan, enkä ihmettele. Se on omakin suosikkini. Vanhemmista uutiskirjeistä löytyy kuvia mekosta kokonaisuudessaan.

Röyhelöhame taas on parin vuoden takaa &Other Storiesista ja kuuluu myös kesäsuosikkeihini. Tänä vuonna yleisin yläosa oli Uniqlon musta t-paita.

Kesätyylini on paljon värikkäämpi ja runsaampi kuin talvityyli. Suosikkejani ovat sinivalkoiset kuviolliset mekot ja pinkkisävyiset hameet ja mekot. Hihattomia vaatteita en yleensä käytä kuin urheillessa, joten etsin aina mekkoja, joissa olisi hihat mieluiten kyynärpäähän tai 3/4-pituudella. Joskus ihan heinäkuun keskellä, jos olen oikein ruskettunut, saatan pitää hihatontakin, mutta muuten tuntuu aina lian alastomalta. Myös hedelmät kiinnostavat, sillä tänä vuonna tuli hankittua sekä sitruunakuvioinen että ananaskuvioinen mekko. Viimeksi mainittu on myös herättänyt paljon kysymyksiä ja siihen löytyi jopa linkki, olkaa hyvät!

Sitruunakuvioisen mekon ostin Amalfin kylästä. Se on pellavaa ja Made in Italy, jos lappua on uskominen. Ja ehkä uskonkin, niin paljon pellavavaatteita rannikon kylissä myytiin.

Yhtenä kesälomapäivänä pyöräilin lapsen kanssa Tuomarinkylään jätskille ja katsomaan heppoja ja huomasin samalla, että siellä on nykyään aivan todella mainiot mekkovalikoimat. Country Whitessa on iso mekko-osasto, josta löytyy monen eri brändin tuotteita. By Piasista löytyy etenkin pellavaunelmia ja ainakin vielä hetki sitten Tuile de joie -kuosisia tosi kivoja mekkoja ja hameita oli alessa. Lisäksi taidekouluna toimivassa pinkissä rakennuksessa oli mekko pop-up, jossa oli sellaista Etelä-Euroopan rantakohteiden putiikeista löytyviä bohomekkoja pampuloineen ja nauhoineen. Kannattaa siis tehdä retki, jos mekkovarasto on vailla täydennystä. Samalla kannattaa tsekata, joko auringonkukat kukkivat. Tuomarinkylän ja Haltialan lähettyvillä on joka vuosi peltoja (pellot vaihtelevat vuosittain), joista kaupunkilaiset saavat poimia auringonkukkia.

Semmoista tällä kertaa! En lupaa vielä mitään uutiskirjeen jatkosta, mutta tunnustan, että vähän polttelee. On niin paljon kirjoja ja kuukauden päässä häämöttävä syksy on asujen kulta-aikaa.

Siltä varalta, että innostun, niin alta voi tilata uutiskirjeen, niin sen saa omaan sähköpostiinsa.